tiistai 27. lokakuuta 2009

Venus Capriccio

Tänään luin Venus Capricciota, joka on shoujomanga. Voisin kertoa alkutilanteesta ja tapahtumista enemmänkin, mutta ensimmäinen virke oikeastaan jo kertoo kaiken.

Shoujomangat alkavat erilaisista lähtötilanteista, ja niissä on erilaisia aihepiirejä. Ja kaikki tämä on lähemmäs loppua kohti kuljettaessa enemmän ja enemmän yhden tekevää. Kaikki shoujo mangat kulkevat tämän kaavan mukaan:
1. Ensimmäisessä luvussa esitellään päähahmo (nainen) ja miespääosa
2. Hahmot ovat selvästi lääpällään toisiinsa, mutta kykenemättömiä ilmaisemaan sitä tai vaihtoehtoisesti syventämään suhdettaan. ("Epäonnistuneista" treffeistä huolimatta.)
3. Kuin tyhjästä ilmestyy paha, joka esittää jommalle kummalle parista haasteen, jossa epäonnistuminen aiheuttaisi näennäisen lopullisen eron parille. Haasteessa joko onnistutaan rakkauden voimalla tai sen lopputulos viitataan kintaalla.
4. Hahmojen välinen suhde syvenee mutta pysyy viattomana. (Kohdat 3. ja 4. saattavat olla myös toisin päin.)
5. Loppuratkaisu. Joitain päätyyppejä:
   -"Odotan sinua ikuisesti -etäsuhde"(+pilkahdus tulevasta tapaamisesta)
   -"En ole varma kuinka meidän käy, mutta emmeköhän me jotain keksi."
   -"En mennytkään pois." (minne vaan) / "Tulin viimehetkellä mukaan." (japanin sisällä tai tuttuun valtioon)

Jos jotain näistä ehdoista ei täytetä, kyseessä ei ole shoujomanga. Alussa ja välissä voi tapahtua mitä vaan. Juoni voi olla melankolinen, traaginen tai komedinen. Päähahmot voivat seurustella väliaikaisesti muiden ihmisten kanssa tai olla muuten vaan bänät, mutta he palaavat yhteen 90% varmuudella. Shoujomanga ei ole kovin fiksua tai haastavaa luettavaa, eikä sen ole tarkoituskaan. Lisäksi aihepiiristä ja hahmojen alkuperäisestä luonteesta huolimatta nais- ja miespääosa muistuttavat lopussa erittäin kliseisiä muottiin hakattuja shoujohahmoja.

Venus Capricciossa päähahmo on alussa todella poikamainen ja pitää miespäähahmoa pikkusiskonaan. Kolmannen kirjan loppuun menessä molemmat voisivat olla mistä vain shoujomangasta poimittuja päähahmoja. Haaste on pianonsoitto, panoksena toisen muutto Eurooppaan - haasteessa onnistutaan. Loppuun asti en ole vielä lukenut, mutta voisin veikata, että ratkaisu on tyyppiä "en mennytkään pois."

Tulee tyhmä olo aina, kun mielenkiintoisen alun perusteella luen monta kirjaa shoujoa.

Luin loppuun. Oli sentään armolliset 5 kirjaa pitkä, ettei menny päiväkaupalla aikaa. Arvasin väärin tuon lopun, mutta oli se yksi noista päätyypeistä, jotka aikaisemmin listasin.

Lisäys: Kaiken tämän mietittyäni ja kiteytettyäni oli Näin lähellä, etten tuhlannut heti peräkkäistä päivää W-Juliet II:n lukemiseen... Olen joskus uhrannut ykköselle päivän pari. Kakkonen tekee mielenkiintoisen poikkeuksen koostumalla pelkästä muiden sarjan parien ongelmien selvittelystä, koska varsinainen pari on jo käytännössä naimisissa. Mangaka on lunastanut itselleen helpon päivätyön, ja minä aion pysyä siitä kaukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti