Tässä siis jokin aika sitten lupaamani lista aliarvostetusta animesta ja mangasta. Listalleni pääsi niitä teoksia, jotka sattuivat tulemaan mieleen, ja lisäilen niitä sitä mukaa. Kriteerinä oli valtavirran suosion puute ja oma positiivinen mielipiteeni. Lisää voi ehdotella.
Anime:
Key the Metal Idol - Ei kerro rokkibändistä.
Serial Experiments Lain - Tykkäsitkö Matrixissa muustakin kuin toiminnasta?
Tenshi na konamaiki (Cheeky Angel) - Aika yksinkertainen tapaus, joka on luultavasti jäänyt pienelle suosiolle häiritsevän piirtotyylinsä vuoksi.
Kara no Kyoukai - Parasta
Manga:
Yubisaki Milk Tea - Tabukasa
Hotel - Nimi ei kerro sitäkään.
Broken Angels
Boku no futatsu no tsubasa - Tapahtuukin jotain, eikä vaan vatvota.
Short Program - Lämminhenkisiä one shotteja
Kakumei no hi (The Day of Revolution) - Ainoa ratkaisu yllättävään muutokseen ei olekaan sen kieltäminen.
Pretty Face
Yokohama Kaidashi Kikou - Animeadaptaatio on perseestä. Yksi kauneimmista ja rauhallisimmista mangasarjoista.
Milk Closet - Maksimaalista eeppisyyttä. Ehdottoman suositeltavaa lukemista.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Witch Hunter Robin
Unohdin kirjottaa tästä, kun se oli tuoreena mielessä uudelleenkatselun jäljiltä. Jotain siis lyhyesti.
Mukavan vakavahenkinen, muttei liian ryppyotsainen. Hyvä ääninäyttely, erinomainen musiikki, kaunis animaatio ja hienot efektit. Ensimmäinen kerta oli parempi, koska nyt kaikki käänteet tiesi ennalta, mikä teki katsomisesta hieman tasapaksua. Loppu oli ainut asia, jonka olin unohtanut melko täydellisesti, mutta ei se oikeastaa ollutkaan kovin muistamisen arvoinen.
Parhaiten mieleen painuneena oli kohta, jossa eräs kovakin pahis palaa silmänräpäyksessä tuhkaksi puolivahingossa. Sarjassa siis taijotaan, kuten nimestä voikin päätellä. Vältin Robinin katsomista pitkään juuri sen nimen vuoksi: "Missähän Sherwoodin metsässä niitä noitia metsästetään? Huhhuh." Mutta ah kuinka väärässä olinkaan. Witch tässä tapauksessa on animetyyliin vain sana, jolla nimitetään jotain yliluonnollista. Se voisi yhtä hyvin olla vampire, demon, monster tai kappa tarkoittamatta silti mitään niistä.
Suosittelen toiminta- tai juonianimesta pitäville.
Mukavan vakavahenkinen, muttei liian ryppyotsainen. Hyvä ääninäyttely, erinomainen musiikki, kaunis animaatio ja hienot efektit. Ensimmäinen kerta oli parempi, koska nyt kaikki käänteet tiesi ennalta, mikä teki katsomisesta hieman tasapaksua. Loppu oli ainut asia, jonka olin unohtanut melko täydellisesti, mutta ei se oikeastaa ollutkaan kovin muistamisen arvoinen.
Parhaiten mieleen painuneena oli kohta, jossa eräs kovakin pahis palaa silmänräpäyksessä tuhkaksi puolivahingossa. Sarjassa siis taijotaan, kuten nimestä voikin päätellä. Vältin Robinin katsomista pitkään juuri sen nimen vuoksi: "Missähän Sherwoodin metsässä niitä noitia metsästetään? Huhhuh." Mutta ah kuinka väärässä olinkaan. Witch tässä tapauksessa on animetyyliin vain sana, jolla nimitetään jotain yliluonnollista. Se voisi yhtä hyvin olla vampire, demon, monster tai kappa tarkoittamatta silti mitään niistä.
Suosittelen toiminta- tai juonianimesta pitäville.
sunnuntai 13. joulukuuta 2009
Canaan
Tykkäsin kovasti. Muistutti monessa mielessä Baccanoa, mutta juoni oli vähän angstisempi ja yleisemmin animessa tavattavaa sorttia, mutta se oli suoritettu mainiosti. Pääosa sarjan charmista on tässäkin tapauksessa hahmoissa, joista jokaisella on roolinsa, vaikkakin toisilla selvästi pienempi. Pääpahiskin on vaihteeksi tehty kunnolla, eikä olla sorruttu käkättäviin mielipuoliin. Hänellä on heti päähenkilön jälkeen suurin painoarvo.
Voin jopa myöntää toivovani jatko-osaa, koska näiden tyttöjen touhuja voisi katsella enemmänkin.
Voin jopa myöntää toivovani jatko-osaa, koska näiden tyttöjen touhuja voisi katsella enemmänkin.
maanantai 7. joulukuuta 2009
Angel Cop
Angel Cop on ollut minulla fyysisenä kappaleena hyllyssä ties kuinka kauan. Sain sen joskus ilmeisesti lahjaksi, ja nyt vuosia myöhemmin viimein katsoin sen. Olin aikeissa katsoa Slayersiä, mutta ekan jakson jälkeen päätin, että jos aion katsoa vanhemman polven animea, se voisi yhtä hyvin olla jotain, mitä en ole nähnyt aiemmin.
Oikeastaan hyvä etten ollut katsonut Angel Copia heti Full Metal Alchemistin ja Naruton perään (joista tämänkin nykyisen elitistin animen katsonta alkoi), koska olisin varmasti yrittänyt suhtautua siihen aihepiirin vaatimalla vakavuudella, mikä on aivan väärä tapa seurata mitään vuosikymmentä vanhempaa tuotantoa (esim. MacGyver). On siis osattava ottaa rennosti, kun vuosisadan taistelukohtauksen taustalla soi sankarillin 80-luvun toitotus.
Angel Cop osaa halutessaan olla realistinen, mitä nyt vihollisten osumatarkkuus on paikoin melko säälittävä. Länkkärimäisten pyssytaistojen sijaan nähdään ansojen virittelyä ja kaupunkisodan taktiikoita. Bongasinpa arsenaalista ihan ehdan viuhkaräjähdepanoksenkin.
Angel Copissa on myös merkillinen painotus splättäämisellä, mikä käy ilmi, kun ensimmäisen kymmenen minuutin hitaahko mutta arvokas animaatio muuttuu hetkessä 24fps:ksi, kun päähenkilö tekee sisääntulonsa ja ampuu pahista kolme kertaa vatsaan ja kahdesti päähän levittäen 90% tämän verenkierrosta ja kallon seinille "colorado-tyyliin", kun pahis olisi ollut vaaraton jo ensimmäisen osuman jälkeen. Myöhemmin nähdään vielä räimeämpiä räiskäleitä.
Hienointa mitä Angel Copilla on tarjota on jatkuvasti muuttuva tilanne. Alun järjestäytynyt organisaatio päätetään hävittää, ja tukeva sivuhahmo toinen toisensa jälkeen kuolee, kunnes loppua kohden koko hahmokaartista on jäljellä enää päähenkilö. Lopullinen lopputaisto käydään tilanteessa, jossa vihollinen, päähahmo ja toinen pääosa ovat pahasti rampautuneita, ja sen päätös on unohtumaton joskin aavistuksen korni. TUPLASPOILERI Päähahmon ainoa keino kukistaa pahis ampumalla tätä päähän on ampua kuula uhrautuvan toverinsa kallon läpi. Tomera tyttö. Eikä yksityiskohdissa säästellä.
Kaiken kaikkiaan mukava ylemmän B-luokan äksönrämistely. Juoni on hyvä vaikkakin kornin patrioottinen.
Oikeastaan hyvä etten ollut katsonut Angel Copia heti Full Metal Alchemistin ja Naruton perään (joista tämänkin nykyisen elitistin animen katsonta alkoi), koska olisin varmasti yrittänyt suhtautua siihen aihepiirin vaatimalla vakavuudella, mikä on aivan väärä tapa seurata mitään vuosikymmentä vanhempaa tuotantoa (esim. MacGyver). On siis osattava ottaa rennosti, kun vuosisadan taistelukohtauksen taustalla soi sankarillin 80-luvun toitotus.
Angel Cop osaa halutessaan olla realistinen, mitä nyt vihollisten osumatarkkuus on paikoin melko säälittävä. Länkkärimäisten pyssytaistojen sijaan nähdään ansojen virittelyä ja kaupunkisodan taktiikoita. Bongasinpa arsenaalista ihan ehdan viuhkaräjähdepanoksenkin.
Angel Copissa on myös merkillinen painotus splättäämisellä, mikä käy ilmi, kun ensimmäisen kymmenen minuutin hitaahko mutta arvokas animaatio muuttuu hetkessä 24fps:ksi, kun päähenkilö tekee sisääntulonsa ja ampuu pahista kolme kertaa vatsaan ja kahdesti päähän levittäen 90% tämän verenkierrosta ja kallon seinille "colorado-tyyliin", kun pahis olisi ollut vaaraton jo ensimmäisen osuman jälkeen. Myöhemmin nähdään vielä räimeämpiä räiskäleitä.
Hienointa mitä Angel Copilla on tarjota on jatkuvasti muuttuva tilanne. Alun järjestäytynyt organisaatio päätetään hävittää, ja tukeva sivuhahmo toinen toisensa jälkeen kuolee, kunnes loppua kohden koko hahmokaartista on jäljellä enää päähenkilö. Lopullinen lopputaisto käydään tilanteessa, jossa vihollinen, päähahmo ja toinen pääosa ovat pahasti rampautuneita, ja sen päätös on unohtumaton joskin aavistuksen korni. TUPLASPOILERI Päähahmon ainoa keino kukistaa pahis ampumalla tätä päähän on ampua kuula uhrautuvan toverinsa kallon läpi. Tomera tyttö. Eikä yksityiskohdissa säästellä.
Kaiken kaikkiaan mukava ylemmän B-luokan äksönrämistely. Juoni on hyvä vaikkakin kornin patrioottinen.
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Onegai Teacher
Jaahas, mitähän tästä sanoisi. Ensivaikutelma ei ollut kovin positiivinen "miksi tämä on niin suosittu ja onegai twinsistä ei välitä kukaan?" Sitten se siitä vähän parani, että ainakin joskus hommiin laitetaan vähän vauhtia, vaikkakin ulkoiselta tasolta, mutta eipähän saman asian ympärillä pyöritä koko tuotantokautta. Eli nyt ei paritettu kahta hahmoa koko sarjaa, vaan se aika käytettiin suhteen piilotteluun.
Love Hinasta on selvästi peritty (kumpi sitten olikaan ensin, en jaksa tarkistaa) hahmojen kädettömyys tilanteiden selittämiseen ja kaiken väärin ymmärtämiseen, mitä en pysty kuvittelemaan kenenkään pitävän viihteenä. Kaikki tällaisesta typeryydestä seuraavat juonenkäänteet ovat minun listallani aivan kirkkaimssa huipussaankin ala-arvoisia.
Animaatio oli kai aivan siedettävää, mutta äänet... Äänet! Olin aivan varma, kunnes tarkistin asian, että tämän on perustuttava visual novelliin tai erogeemuun ja lainattava musiikkinsa suoraan kyseisestä mediasta, koska ne ovat jotain aivan abysmaalisen paskaa. Midi-syntetisaattorilla väsättyjä pimputuksia joiden tekijä on toivottavasti jo seivästäytynyt miekkaansa.
Ääninäyttelykin on ärsyttävää - puheeseen EI saa lisää tunnetta, vaikka ennen jokaista vokaalia ja jokaisen sanan jälkeen ähkäisee pienen h:n. Vhaih honkhoh thämhäh jhothenkinh drhamhaatthisthah? Ei, se on raivostuttavaa! Ei fundamentaalisesti yhtä hirvittävää, kuin jenkkein ylinäyttely, mutta varmasti joku on käskenyt molempien päähenkilöiden ääninäyttelijät puhumaan tunteenpurkauksissaan niin, koska molemmat roolisuoritukset repivät hermojani.
Säälin sivuhahmoja monissa tilanteissa, koska he eivät ole tehneet mitään pahaa joutuakseen kyseiseen animeen ja ovatkin oikeastaan ainoita jokseenkin rationaalisesti käyttäytyviä hahmoja koko tuotannossa. Eteenkin tilanteessa, jossa päähenkilö saa jotenkin päähänsä, että uhrautumalla tilanteessa, jossa kukaan ei sitä kaipaa, hän voisi jotenkin auttaa jotakuta, mutta aiheuttaakin vain mielipahaa itselleen, mielitylleen, oikeastaan koko hahmokaartille ja ennen kaikkea minulle.
Meni vähän ragettamiseksi, mutta ei Onegai Teacher läpeensä mätä ollut. En vaan nyt keksi siitä mitään kovin kummoisia hyviä puolia. Jakso 13, joka on joku epilogi ja sellaisenaan erittäin irrallinen muusta juonesta, oli ainoa jolle naurahdin.
Love Hinasta on selvästi peritty (kumpi sitten olikaan ensin, en jaksa tarkistaa) hahmojen kädettömyys tilanteiden selittämiseen ja kaiken väärin ymmärtämiseen, mitä en pysty kuvittelemaan kenenkään pitävän viihteenä. Kaikki tällaisesta typeryydestä seuraavat juonenkäänteet ovat minun listallani aivan kirkkaimssa huipussaankin ala-arvoisia.
Animaatio oli kai aivan siedettävää, mutta äänet... Äänet! Olin aivan varma, kunnes tarkistin asian, että tämän on perustuttava visual novelliin tai erogeemuun ja lainattava musiikkinsa suoraan kyseisestä mediasta, koska ne ovat jotain aivan abysmaalisen paskaa. Midi-syntetisaattorilla väsättyjä pimputuksia joiden tekijä on toivottavasti jo seivästäytynyt miekkaansa.
Ääninäyttelykin on ärsyttävää - puheeseen EI saa lisää tunnetta, vaikka ennen jokaista vokaalia ja jokaisen sanan jälkeen ähkäisee pienen h:n. Vhaih honkhoh thämhäh jhothenkinh drhamhaatthisthah? Ei, se on raivostuttavaa! Ei fundamentaalisesti yhtä hirvittävää, kuin jenkkein ylinäyttely, mutta varmasti joku on käskenyt molempien päähenkilöiden ääninäyttelijät puhumaan tunteenpurkauksissaan niin, koska molemmat roolisuoritukset repivät hermojani.
Säälin sivuhahmoja monissa tilanteissa, koska he eivät ole tehneet mitään pahaa joutuakseen kyseiseen animeen ja ovatkin oikeastaan ainoita jokseenkin rationaalisesti käyttäytyviä hahmoja koko tuotannossa. Eteenkin tilanteessa, jossa päähenkilö saa jotenkin päähänsä, että uhrautumalla tilanteessa, jossa kukaan ei sitä kaipaa, hän voisi jotenkin auttaa jotakuta, mutta aiheuttaakin vain mielipahaa itselleen, mielitylleen, oikeastaan koko hahmokaartille ja ennen kaikkea minulle.
Meni vähän ragettamiseksi, mutta ei Onegai Teacher läpeensä mätä ollut. En vaan nyt keksi siitä mitään kovin kummoisia hyviä puolia. Jakso 13, joka on joku epilogi ja sellaisenaan erittäin irrallinen muusta juonesta, oli ainoa jolle naurahdin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)