Detroit Metal City on yksi niistä sarjoista, joiden katsomista olen lykännyt vaikka kuinka pitkään. Tällä kertaa poikkeuksellisesti, kun viimein sain katsotuksi sitä, en pitänyt siitä. Johtuu varmasti siitä, että olin odottanut jotain aivan muuta. (Lähempänä Beckiä) Mutta kun paljastuukin, että kyseessä on 13 minuutin pituinen sketsisarja, siihen on vähän hankala suhtautua, joten en edes yrittänyt. Katson joskus lisää, kun siltä tuntuu. En ole Beckiäkään katsonut, mutta lukenut olen, ja nyt voisi katsoa.
Jokin aika sitten luin myös Golden Boyta, ja se oli aivan kaikkea sitä, mitä en odottanut. Erittäin mainio tapaus. AMViden ja kuulopuheiden vuoksi kuvittelin, että kyseessä olisi puhdas pervoilumanga, mutta se paljastuikin varsin mukaansatempaavaksi. Jokaisesta kappaleesta jää kokonaisuuden tunne eikä oikeastaan mitään hampaankoloon... Tai no... Se jokin jää aina.
Ensin se harmittaa, kun päähenkilö olisi selvästi sen ansainnut, mutta sitten tulee yksi flash back, ja poistaa kaiken tarpeettoman säälin päähenkilölle, jolla ei millään käy flaksi - se on oma valinta. Pistää vaan mietityttämään, että kun kaikki paikat on käyty läpi, niin minne sankarimme voi enää mennä, jos jokapaikassa ollaan häntä avosylin vastaanottamassa. Tai ehkä juuri se on hänen jalo päämääränsä.
Mukava lukea mangaa, jossa jollakin jatkuvasti onnistaa, eikä homma silti mene ylimielistelyksi tai teräsmiehistelyksi. Päähenkilö pysyy itsenään ja ihmisenä. Voisin tsekata animen. Benkyou, benkyou, benkyou.