maanantai 23. tammikuuta 2012

Suspension of disbelief

What is this? I don't even


Joidenkin mangakoiden pitäis tajuta päättää mangansa ajoissa. Tiiän ainaki tusinan mangaa, joiden suspension of disbelief päättyy kohtaan, jossa niiden ois selkeesti ollu tarkotus loppua.

Päällimmäisenä mielessä on Iris Zero, joka oli fiksu ja samaistuttava, kunnes kävi ilmi, että se on oikeasti yhtä tyhmä kuin nimensäkin. Samanlaista story arcia toinen toisensa perään, mutta ilman ensimmäisen painoa.

Sama Ender's Gamen kanssa. Se ois yhden kirjan mittasena ollut hurja ja ikimuistoinen eepos, mutta, toisin kuin mitä monet on mieltä, se alkoi rapautua todella vauhdikkaasti heti tuon jälkeen, kunnes neljän kirjan side storyssä matto vedettiin täysin jalkojen alta - jopa ekalta kirjalta. Vaan onpahan julkaisijalla pussissa mun rahat kahdeksalta kirjalta. Ei siinä mitään.

Mulla suspension of disbelief yleensä hajoaa sillon, kun maailman logiikka alkaa selvitä, koska en kykene olemaan löytämättä siitä vikoja. Tämän vuoksi teokset, jotka alkaa selityksellä, yleensä floppaa mulle heti alkuunsa.

FLCL:n logiikkaa sen sijaan ei avattu täysin koskaan. Samoin kuten ei Kara no Kyoukain tai Malazan Book of the Falleninkaan. Ja hyvin pitkälti tästä syystä, ne on edelleen mun kolme lemppari teosta ja maailmaa.

Ylipäänsä. Jos jonkun maailman perustana oleva logiikka on jonkun vähemmän kuin professorin arvon saavuttaneen henkilön selitettävissä muutamassa sivussa tai minuutissa, se ei voi olla kovin kattava tai täydellinen.


Miau. Just niin!



Mitäs siihen sanotte?

ps. Muotoilu nielaisi irc-nickini rivien alusta. Tämä kunniaksi tekstiä hieman jaoteltu kappaleisiin.

4 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa monoblogia!

    Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat! Maailma vain... väljähtää kun se selitetään auki liian tarkasti. Siitä katoaa mystisyys, ja se on helppo uhri katsojan kritiikille, epäuskolle ja kyynisyydelle. Harva sarja kestää tällaisen, tuskin mikään.

    FLCL:n hienoudesta olen samaa mieltä, yksi sen viehätysvoimista on nimenomaan se, ettei se vaivaudu selittelemään.

    Toinen, hieman ehkä naurettavan kuuloinen omakohtainen esimerkki on Digimon. Kun katsoin sitä skidinä, maailma tuntui mystiseltä ja siinä oli viehätysvoimaa. Kuitenkin sille tahkottiin jatko-osia jatko-osien perään, joissa avattiin maailmaa enemmän tai vähemmän aukottomasti. Useammin aukollisesti :-D. Sillä hetkellä kun maailmaa selitettiin, juttu saattoi olla ihan kiinnostavaa, mutta heti sen jälkeen huomaa että hommasta on mennyt maku. Niinkin pahasti, että kun koettaa katsoa alusta uudestaan, viehätysvoima on haihtunut kaikkialta.

    Toki Digimonilla on itselleni muutakin arvoa, mm. nostalgia-arvoa, mutta juuri tuon yliselittämisestä johtuvan väljähtymisen takia jälleenkatsomisarvo on nolla.

    -- Drasa

    VastaaPoista
  2. hmm häh käytät tota termii väärin, suspension of disbeliefillä tarkotetaan nimenomaan sitä puolitietoista prosessia jossa lukija tms jättää kyseenalaistamatta teoksen uskottavuuden.

    "Mulla suspension of disbelief yleensä hajoaa sillon, kun maailman logiikka alkaa selvitä, koska en kykene olemaan löytämättä siitä vikoja. "
    täs teoksen maailman uskottavuus vaan katoaa sun silmissä, jos jättäisit nuo viat huomioimatta se olis sitä suspension of disbelieffii. just saying.

    malazan book of the fallen on kyl pirun hyvä sarja ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku muukin tietää Malazista. :)

      Mielestäni tarkoitan suspension of disbeliefillä samaa kuin sinäkin. Eli en aktiivisesti ajattele tai kyseenalaista teoksen logiikkaa kunnes siihen annetaan jokin syy. Tällöin ajatukseni ohjautuvat väkisinkin asioihin, joita tekijä ei selvästikään ole ajatellut.

      En tiedä muista ihmisistä, mutta minulle vikojen huomioimatta jättäminen ei ole vaihtoehto. En pysty nauttimaan täysin siemauksin teoksesta, jossa on ammottavia virheitä.

      Tästä irtoaisi juttua ainakin vielä yhteen monologiin...

      Poista
  3. Ihan hyvä avaus ja tiedän kyllä tunteen :-D

    Siinä vaiheessa, kun maailman toimintaa aletaan selittämään, sieltä paljastuu usein melkoisia aukkoja, jotka aiheuttavat Tuskaa ja Kärsimystä, kun niitä alkaa miettiä.

    Usein esimerkiksi mecha-animea katsoessa alkaa nakertaa kun miettii, mikä itse asiassa onkaan se voimanlähde, millä mechat toimivat...

    Yksi tapaus, missä tämä problematiikka on mielestäni onnistuneesti ohitettu, on Full Metal Panic. Varsinkin edistyneempien mechojen voimanlähde on mysteeri - mutta tuo kyseinen mysteeri onkin koko sarjan pointti; se on "mustaa teknologiaa", jonka selvittämisen ympärillä koko sarja pyörii.

    Näin sarja ensinnäkin pystyy perustelemaan, miten mechat ylipäätään voivat olla olemassa; toisaalta sen ei tarvitse hirveästi selittää sitä MITEN ne toimivat, koska nimenomaan sitä sarjassa tutkitaan :-D

    Kun mechojen olemassaolo on samaan aikaan perusteltu ja toisaalta selvitettävänä oleva mysteeri, sarja tuntuu sisäisesti perustellulta mutta myös mielenkiintoiselta katsojan suuntaan. Hämmentävää sinällään, ettei tätä ratkaisua ole käytetty useamminkin.

    VastaaPoista