sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Ga-Rei Zero

Aivan loistavaa. En odottanut mitään, joten todellakin yllätyin. Tuli sellanen olo, että tekijät kerrankin välittävät luomuksestaan. En ole pitkään aikaan katsonut kokonaista animea yhdeltä istumalta.

Itse olen sitä mieltä, että yksikin kuva voi spoilata tästä mielenkiintoisen alun, joten jos ei vielä tiedä tästä mitään ja kokee voivansa luottaa minuun, kannattaa katsoa ainakin yksi tai kaksi jaksoa ennen, kun menee availemaan mitään juonitiivistelmiä tai arvosteluja. Tätä helpottaakseni kerron tässä vähän piirteitä: Genre on toiminta, yliluonnolliset voimat, draama ja tragedia. Animaatio on koko sarjan ajan yhtä ainoaa 3D-örvelöä lukuun ottamatta todella kaunista. Juoni on huippuluokkaa toiminta-animen asteikolla. Jopa fanservice on toteutettu hienostuneesti.

Väkivalta on tässä sitä itseään, eli vammoja saadaan ja ihmisiä kuolee ihan aikusten oikeesti. Verellä mässäilyyn ei silti sorruta.

4 kommenttia:

  1. Ga-rei zero on kyllä loistosarja, eikä vähiten ykkösjaksonsa takia.

    VastaaPoista
  2. Yhden kirjan perusteella Ga-Rei manga vaikuttas huomattavasti geneerisemmältä kuin anime. Ei ole ehkä reilua vetää vielä johtopäätöstä, koska manga käsittelee selvästi laajemman tarinan, mutta kun tätä alkua vertaa animen alkuun niin ero on valtaisa.

    En viitsi tässä artikuloida enempää, mutta palaannen asiaan joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
  3. Luin vähän Ga-Rei mangaa, ja tein päätelmän, että anime on parempi kuin manga. Aivan kiistatta. En usko, että kovinkaan moni merkityksellinen ihminen olisi toista mieltä.

    Kuulemma animen oli alkujaankin tarkoitus olla aivan erilainen, missä se on onnistunutkin. Koko animen aikajan käsitellään mangassa takaumana (ekalla kerralla ainakin) muutamassa sivussa. Eikä se pahemmin edes herätä tunteita.

    Pistää todella ihmettelemään kuinka tästä kuten Ghost in the Shellistäkin on osattu tehdä niin loistavat animet, kun mangassa ei ole juuri mitään eväitä hatarien taustojen lisäksi. Oikeastaan enemmän mietityttää miksi nämä animet edes kantavat keskinkertaisten manga-sarjojen nimiä.

    (Haluan painottaa että pidin ekasta Ghost in the Shell -mangasta enemmän kuin tästä kierrätetystä Ga-Rei-mangasta.)

    Pakko oikein ihmetellä, kuinka joku osaa ja uskaltaa lähteä rakentamaan uskottavaa ja vakavaa tarinaa koomisen tai heikon juonen päälle. Vähän kuin Yotsubaton vesipyssystripistä tehtäisiin vakavamielinen, monimutkainen TV-sarja ja Twilightistä hyvä elokuva.

    VastaaPoista
  4. Tuli paha mieli, kun sanoin Ghost in the Shell -mangaa keskinkertaiseksi. Syön sanani. Se pääsee kategoriaan "ihan hyvä."

    Ghost in the Shell 2.0 ja 1.5 sen sijaan ovat sitä itseään.

    VastaaPoista