Monoblogi

Suspension of disbelief

2012-01-23T23:54:00.006+02:00

What is this? I don't even

Joidenkin mangakoiden pitäis tajuta päättää mangansa ajoissa. Tiiän ainaki tusinan mangaa, joiden suspension of disbelief päättyy kohtaan, jossa niiden ois selkeesti ollu tarkotus loppua.

Päällimmäisenä mielessä on Iris Zero, joka oli fiksu ja samaistuttava, kunnes kävi ilmi, että se on oikeasti yhtä tyhmä kuin nimensäkin. Samanlaista story arcia toinen toisensa perään, mutta ilman ensimmäisen painoa.

Sama Ender's Gamen kanssa. Se ois yhden kirjan mittasena ollut hurja ja ikimuistoinen eepos, mutta, toisin kuin mitä monet on mieltä, se alkoi rapautua todella vauhdikkaasti heti tuon jälkeen, kunnes neljän kirjan side storyssä matto vedettiin täysin jalkojen alta - jopa ekalta kirjalta. Vaan onpahan julkaisijalla pussissa mun rahat kahdeksalta kirjalta. Ei siinä mitään.

Mulla suspension of disbelief yleensä hajoaa sillon, kun maailman logiikka alkaa selvitä, koska en kykene olemaan löytämättä siitä vikoja. Tämän vuoksi teokset, jotka alkaa selityksellä, yleensä floppaa mulle heti alkuunsa.

FLCL:n logiikkaa sen sijaan ei avattu täysin koskaan. Samoin kuten ei Kara no Kyoukain tai Malazan Book of the Falleninkaan. Ja hyvin pitkälti tästä syystä, ne on edelleen mun kolme lemppari teosta ja maailmaa.

Ylipäänsä. Jos jonkun maailman perustana oleva logiikka on jonkun vähemmän kuin professorin arvon saavuttaneen henkilön selitettävissä muutamassa sivussa tai minuutissa, se ei voi olla kovin kattava tai täydellinen.

Miau. Just niin!

Mitäs siihen sanotte?

ps. Muotoilu nielaisi irc-nickini rivien alusta. Tämä kunniaksi tekstiä hieman jaoteltu kappaleisiin.

3D animessa

2011-05-04T12:37:00.000+03:00

<@Raattis> http://www.youtube.com/watch?v=3BCZZvern9o <-- ._______________.
<@Raattis> Selailin uusia animuja. Oli pakko saada tietää millanen toi on...
<@Raattis> MIKSI tosta näkee niin selvästi, että se on tehty 3D:llä? Ne on selvästi yrittäneet piilottaa sitä.
<@Raattis> Jossain määrin onnistuneetkin.
<@Raattis> Oisko, että tossa ei ole piirtovirheitä? Ei. Entä siksi, että siinä kaikki animaatiot on tehty tasanopeudella? Kenties.
<@Raattis> Hiusten varjostus ja kankeus? Varmasti vähän.
<@Raattis> Joku juttu noissa kyynärpäissä on. Näyttää joltain blenderin soft-body-materiaalilta.

<@Raattis> Mitä olette mieltä? Onko animuilla, joilla on pieni budjetti, "oikeus" tehdä kaikki 3D:llä, jos se aijotaan feikata 2D:ksi?
<@Raattis> Onko animen tulevaisuus (laadukkaammassa) 3D:ssä?
<@Raattis> -> "Kaikilla on nyt varaa tehdä animea!" -> "Paljon huonoja sarjoja, mutta myös paljon hyviä sarjoja, joilla ei ole mainstream menestyksen mahdollisuutta."
<@Raattis> Itse pelkään, että käy niin kuin Disneynkin kanssa, ja piirretyn animaation tuottaminen lakataan täysin semmosissakin firmoissa, joilla ois siihen varaa.

<@Raattis> Toisaalta, niin kauan kun 3D näyttää sielutomalta, otakut pitää huolen, että myös piirrettyä animaatiota on kannattavaa tehdä. (Toivottavasti. Niillä ei aina ole paras arvostelukyky.)

<@Raattis> Ja eihän esimerkiksi hentsussa ole lähemmäs vuosikymmenen yrittämisen jälkeen lyönyt läpi 3D-kuminuket, vaikka budjetit niillä markkinoilla on mitä sattuu. Toisaalta, en ainakaan tiedä, että kukaan olisi jaksanut tosissaan yrittää.

<@Raattis> 3D-anime on kai tavallaan looginen jatke 3D-mangalle. Noi modellitkin näyttää jossain määrin samalta kuin yhessä 3D-mangasoftassa, jota kerran tsekkailin.
<@Raattis> Ehkä yksi semi-optimaalinen ratkaisu olisi 3D- ja 2D-animaation naimakauppa, jossa 2D-osia voisi saumattomasti yhdistää 3D-frameen. Nyt se on enimmäkseen toisin päin, ja pääsääntöisesti ne 3D-osat näyttää aivan järkyttäviltä.

Älkää suotta kuvitelko, että tämä tarkottaisi, ettei Monoblogi olisi kuollut. Sattui vaan tulemaan niin monoblogattavaa tekstiä.

Silti kommentoida saa ja pitää!

Linux Mint

2010-08-09T13:07:00.000+03:00

Aiheesta kukkaruukkuun. Olen kesällä reissatessa käyttänyt miniläppärilläni Linux Mint -nimistä linux jakelua. Se perustuu Ubuntuun, joten sille on saatavilla paljon ohjelmia, dokumentaatiota sekä neuvoja. Linux Mintin iskulause on "from freedom came elegance", ja minusta se parin kuukauden käyttökokemuksen perusteella onkin erittäin sopiva.

Homma oikeastaan lähti siitä, että halusin testata Nokian ja Intelin uutta MeeGo-käyttöjärjestelmää. Se oli erittäin nopea - käytössä ja eteenkin käynnistyksessä - mutta ominaisuuksiltaan niukka ja käyttöliittymältään liian kankea. Lisäksi se oli selvästi optimoitu miniläppäreille, koska, kun kytkin läppäriini 24-tuumaisen näytön, se hidastui erittäin selvästi: framerate vähintäänkin puolittui, vaikkei meneillään olisi mitään näytön resoluutioon liittyvää.

Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo osioinut miniläppärini kovalevystä siivun linuxille, joten päätin asentaa siihen Mintin, josta olin kuullut etsiessäni Youtubesta MeeGo-aihesia videoita. (video) Se oli alusta alkaen täynnä iloisia yllätyksiä: kaikki tarvittava oli valmiiksi asennettu, ja se mitä ei ollut, löytyi helposti pakettienhallinnalla. Tähän tottuminen vei aikansa, koska lähdin aina ensimmäisenä googleen seikkailemaan, kunnes tajuan, etten ole enää Windowsissa. Ja kun sanon, että kaikki tarvittava on valmiiksi asennettuna tarkoitan Flash- ja MP3-toistoa enkä kahdeksaa erilaista terminaalia ja Open Officea, joka on muuten jätetty Mintin oletussovelluksista pois tilan säästämiseksi. Se on kuitenkin helppo asentaa itse, jos sitä kokee tarvitsevansa.

Mintin mukana tulee myös Compiz, joka yllättäen pyörii jopa miniläppärillä. Sen ylivoimaisesti hyödyllisin ominaisuus on 3D-kuutio, koska ilman sitä työtilat eivät oletuksena jostain syystä kierrä lopusta takaisin alkuun. Ja jos käyttäisin oikeaa hiirtä enkä touchpadiä, kaikki työpöydät kerralla esille tuova Expo olisi myös erittäin hyödyllinen. Erilliset työtilat ovat erityisen hyödyllisiä miniläppärin pienellä näytöllä, johon ei ole tarkoituskaan mahtua kovin useaa ikkunaa kerrallaan.

Yksi erittäin hieno ominaisuus on tuki NTFS-osioille, joiden ansiosta pystyn käyttämään Windows-osioni tietoja mielin määrin, eikä minun tarvinnut lähteä kikkailemaan musiikkien tai kuvien kanssa. Vaikka saisin Mintini sekaisin, oleelliset tiedostot ovat tallella Windows-osiolla. (Kylläpäs onkin takaperoinen järjestely.)

Mintin varjopuolia ovat jotkin käsittämättömän mutta kiitettävän harvat oikut kuten joidenkin käynnistyksessä suoritettavien komentojen toimimattomuus ilman mitään syytä, sekä käyttöjärjestelmän omien pikanäppäinyhdistelmien satunnainen toimimattomuus. (Compizin näppäinkomennot sen sijaan toimivat hyvin.) Compiz ei toiminut ulkoisen näytön kanssa oletuksena, enkä saanut sitä vajaavaisilla taidoillani häksättyä kuntoon. Lisäksi Mintillä tuntui olevan kovin vahva mielipide siitä, miten näyttöjä tulee käyttää - kun ulkoisen näytön kytkee kiinni tai näytön asetukset avaa tai niille tekee oikeastaan yhtään mitään, näytön asetukset ponnahtavat oletuksiksi, missä ei sinäänsä olisi mitään pahaa, jollen joka kerta olisi joutunut laittamaan miniläppärin näyttöä pois päältä manuaalisesti. Nyt sitä riesaa ei enää ole, koska olen tottunut käyttämään Minttiä pelkältä läppärin näytöltä, ja se riittää hyvin.

Kirjoitan tätä parhaillaan Windowsissa, koska Mintin äänet lakkasivat toimimasta, enkä edes käytyäni läpi kaikki Ubuntun ohjeet ole saanut niitä toimimaan. Kirjoitan tätä siksi, että Windowsiin palattuani havaitsin kuinka kaipaa erinäisiä Mintin ominaisuuksia. Päälimmäisenä työtilat. Kirjotan tätä myös rohkaistakseni muitakin kokeilemaan Mintiä tai linuxia ylipäänsä. Nyt kun monilla on miniläppäreitä, joilla ei ole tarkoituskaan tehdä juuri muuta kuin selata nettiä, linuxin kokeilemisessa ei ole varjopuolia: käytit sitten Firefoxia tai Chromea surffaus ei juuri Windowsista poikkea.

Konsolit

2010-06-24T20:03:00.003+03:00

Tervetuloa Monoblogin ensimmäiseen pelaamisaiheiseen kirjoitukseen. Alunperin kirjoitin tätä kommentiksi tähän uutiseen, mutta juttua alkoikin pukata. Ja sama kai se, onko tämä lukemattomana siellä vai täällä.

Uutinen:
Wii myy edelleen USA:ssa enemmän kuin muut konsolit yhteensä.

Kommentti:
Haluaisin nähdä tilastoita pelimyynneistä per myyty konsoli. En usko, että tässä aspektissa Wii pärjäisi kovinkaan hyvin, vaikka sen pelit ovatkin halvimpia. (Xbox 360 pitäisi tosin antaa jotain tasotusta, koska sen keskiverto omistaja on ostanut 3-4 konsolia.)

Itse olen muuttunut Wiin omistajasta sen halveksujaksi, koska sen pelikirjastosta puuttuu klassikkoaines. Wiin ikimuistoisin peli on edelleen Wii-sports. WiiWaressa ei ole nimeksikään pelaamisen arvoisia pelejä ja "Virtual Console -pelejä" on voinut pelata emulaattoreilla, kokoelmalevyillä ja uusintapainoksina vaikka kuinka kauan.

DS on tämän sukupolven "tosipelaajien" Nintendo-konsoli, koska sen kosketusnäytön on vähitellen annettu vajota unholaan uudemmissa peleissä, ja eiköhän se sinne jää Nintendo 3DS:n myötä, jossa kosketusnäyttö on säilytetty lähinnä yhteensopivuuden vuoksi. Nintendo itse sanoi, että 3D-kuvan tökkiminen kynällä ei toimi, enkä usko, että käden heiluttelu sen allakaan tekee hyvää syvyyselämykselle.

Liikeohjaus-gimikki alkaa käydä jo vanhaksi, eikä siinä ole mitään järkeä, jos nopeusanturi vain ajaa hyppy- tai hyökkäysnapin virkaa - toisesta analog-stickistä on paljon enemmän iloa. Asiat voisivat olla toisin, jos Wiimote olisi alunperin omannut Motion Plus -lisäpalikan tuoman tarkkuuden. Jos Red Steelin miekanheiluttelu olisi ollut mahdollista toteuttaa kuten Red Steel 2:ssa, Wiin koko pelikirjasto ja pelaajakunta voisi olla aivan toisenlainen.

Nyt on myöhäistä. Motion Plus on liian kallis, eikä sitä saada mitenkään myytyä kaikille, kun pelit oletuksena käyttävät Wiimotea vapinamittarina. Sen sijaan Wii on onnistunut tutustuttamaan peleihin ihmisiä joita ne eivät edelleenkään kiinnosta - vanhainkodeissa pelattiin hetki Wii-bowlingia... Ja? Koko perheen konsoli on typerä käsite - lapsille on ennenkin ostettu pelikonsoleita. Ei siihen tarvita yksinkertaistettuja, epämääräisiä heiluttelukontrolleja. Hyvästä myynnistä on seurannut myös se ikävä haittavaikutus, ettei Nintedolla ole vielä vähään aikaan pienintäkään aikomusta julkaista uutta kotikonsolia.

Pimeä toiveeni on, että joku loisi konsolin, jonka pääasiallinen pelijakelu sekä -kirjasto muistuttaisi enemmän nykyisiä Virtual Console-, Live Arcade- ja PSN-palveluja. Pienempiä pelejä edulliseen hintaan. (Trine, LostWinds, Portal jne.) Trine oli minulle juuri sopivan pituinen ja kokoinen elämys, minkä lisäksi se oli ehtaa "hardcore-pelaamista" eikä mitään valmiiksi pureskeltua Very Easy -tason kakkaa. (Ilman nettijakelua 2D-tasoloikat ovat kuolemaan tuomittuja.)

Jos se olisi minusta kiinni, tulevaisuuden konsoli olisi GameCube 2 pelien verkkojakelulla, DualShock 3 -ohjaimella, teräväpiirrolla ja XNA:n kaltaisella kehitysalustalla. Konsolin ei tarvitsisi olla bleeding edgeä, kuten Xbox 360 (ylikuumeni) ja PS3 (maksoi omaisuuden), muttei kuitenkaan alitehoinen Wii (ei pysty teräväpiirtoon, Nintendo teki voittoa pelkillä konsoleilla pian julkaisun jälkeen halpojen/vanhojen osien ansiosta = Munattoman riskitöntä suunnittelua).

Raudan osalta kasaisin sen 2-ydin prosessorista, kuluttaja näyttiksestä sekä 250-500Gt kovalevystä. Näin ei tarvitsisi keksiä pyörää uudelleen, ja kun kaikki osat kuitenkin optimoidaan konsolin käyttöön, niistä saadaan enemmän irti kuin vastaavalla tietokoneella.

Minua hirvittää, että PS3:ssakin on 9-ytimisen suorittimen kaverina rupunen näytönohjain. Kuulostaahan yhdeksän ydintä ja Cell-prosessori kivalta, mutta voin varmuudella sanoa, ettei ole olemassa peliä, joka käyttäisi saatika tarvitsisi kaikkia yhdeksää ydintä. Sonyn taktiikka olikin selvästi kehittää Cell-palvelinprosessori samalla rahalla PS3:n kanssa. Muuten pitäisin tätä hienona kikkana tulevaisuuden turvaamiseksi (PS2:stakin puristettiin kaikki mehut vasta vuosien päästä julkaisusta), mutta 9-ydintä ei mitenkään saa pelejä näyttämään paremmalta - hyvä näytönohjain saa.

Juttu katkesi hetkeksi. Käytän tämän tilaisuuden ja lähden tekemään jotain merkityksellistä.

Spontaania Naruto-löpinä

2010-06-16T20:24:00.000+03:00

Jos seuraat Naruto-animea (vakavissasi), teksti sisältää spoilereita.

Hakasuluissa olevat tekstit on lisätty jälkikäteen selkeyden vuoksi.

< Raattis> Huhhuh... Naruto on taas vaihteeksi ihan perseestä.

< Raattis> Niin typerä käänne.

<@Drasa> Manga vai anime?

< Raattis> Vielä paljon pahempi kuin mitä Drasa tykkäs, että sen puolueettoman samurai-valtion yllättävä ilmestyminen.

< Raattis> Manga.

< Raattis> En oo kattonu sitä animee pitkään aikaan.

< Raattis> Siis en oo kattonu Shippuudenia [lainkaan].

< Raattis> Mutta siis palatakseni tähän käänteeseen, se on vielä pahempi kuin monet fillereiden hetkessäpieraistut hahmot sutaistune taustatarinoineen.

< Raattis> Tai siis.. Sorrutaan tässä[ normaalisti]kin siihen.

< Raattis> Ja nyt ainakin.

< Raattis> Voin varmaan spoilaamatta kellekään mitään sanoa, että Naruton mutsi löytyy samasta paikasta kuin sen faijakin. Niille, jotka ei tiedä tai ei kiinnosta: se ei ole vaan joku piilopirtti.

< Raattis> Kukaan ei ole ikinä ennen maininnut sanallakaan sitä [Naruton äitiä].

< Raattis> Mutta en silleen ihmettele, koska sen rooli on yhtä mitätön kuin jonkun Sakuran olisi, jollei se nyt ois koko ajan Naruton kiikarissa.

< Raattis> Jos kirjailijan (kaikkia oikeita kirjailijoita halventamatta) on jätettävä tollasia irtolankoja odottamaan selvitystään ja käsiteltäviksi, kun ei ole mitään sanottavaa, niin ne voitais edes käyttää kunnolla.

< Raattis> Uskon, ettei ketään oikeesti kiinnosta, ja voin vakuuttaa ettei minuakaan kiinnosta enää, joten kerron oikeestaan koko paskan.

< Raattis> Elikäs... Joskus aiemmin Naruto törmäs faijaansa seikkallessaan syvällä itsessään 9-häntäkettunsa porteilla.

< Raattis> No nyt vähän myöhemmin olisi sitten tarkoitus ottaa se kettu pois häkistä ja imeä sen sielu. Homma ei mene ihan putkeen JOTEN naruton äiti ilmestyy tällä kertaa ja pidetään pikapikaa kolmen jakson palaveri, jossa mutsi flashbackää taustansa.

< Raattis> Tai siis flashback kestää yhen jakson, tapaaminen n. 3, joista 2 on ilmestynyt.

< Raattis> Tota vois pitää jopa itsekriittisenä, koska naruto heittää koko ajan jotain noottia, että "Ou, ou! arvaan! sitten te...!" mutta todennäkösemmin se on vaan tyhmää.

< Raattis> Mutta joo.

< Raattis> Toi oltas voitu tehdä myös OIKEIN, eli nyt vaan siellä ois jossain vilahtanut himmeä haamu, joka auttaa narutoa ja päästäs tästä eteenpäin, ja sitten MYÖHEMMIN kun ei ole hirviöitä taklattavana muisteltas menneitä.

< Raattis> Koska naruton mutsista ei ole koskaan mainittu halaistua sanaa, en ois ehkä arvannu, kuka se haamu oli.

< Raattis> Mut joo vähänkö unelma aviomies se faija on ollu. "Nyt käyn nistii tällasen hirviön, jonka sitten kankean meidän vastasyntyneen sisään käyttäen minun ja sinun elinvoimamme, jättäen hänet orvoksi ja hyljeksityksi. Onko ok?"

< Raattis> Realismi kukkii, kun kaikki tosiaan sitten vihaavat tätä lasta, joka on muutenkin tahtomattaan tehnyt valtavan uhrauksen, ja joka on sikäläisen [edesmenneen] rakastetun johtajan (sala?)lapsi.

< Raattis> Noh. Ehkä ninja maailma on yhtä ennakkoluuloinen ja erilaisuutta sietämätön kuin Japanikin, kun ei siellä ole edes homoja.

< Raattis> Oon muute aina miettiny, että miksei kaikki "ninjakylän" asukkaat ole ninjoja. Kuinka joku tulee lähteneeks ninjakylään purilaisenkääntäjäksi?

< Raattis> Vai onks nää niitä jotka on reputtanu ninjakoulun ja on sitten vaan tyytyväisiä putsaamaan korkea-arvoisempiensa kenkiä?

< Raattis> Ehkä joo, koska ilmeisesti pitää olla ninja omistaakseen valtaisan egon, ylpeyden sekä suunnattoman kaunapankin.

< Raattis> Kaikilla siellä on traumaattinen lapsuus.

< Raattis> Paitsi niillä joista alunperin kaavailtiin yhdentekeviä sivuhahmoja.

< Raattis> Sitte Sasuke on niiden pomo, koska se on kaikkein surullisin.

<@Drasa> Hahahahaha :DDD

<@Drasa> Nyt tulee oikeesti hyvää monoblogia.

<@Drasa> Pastee toi sinne :D

< Raattis> Saatanpa.

< Raattis> On ollut vaitonaista tovin.

Ja näin.

Angel Beats

2010-05-08T20:23:00.005+03:00

Olenpas kerrankin ajankohtainen, ja kirjoitan vähän animesta, joka on vielä uunituore. Ensialkuun on mainittava, että Angel Beats on aivan kauhea nimi. Kuulostaa joltain pop-idolianimelta. Nimeen on ilmeisesti yritetty kiteyttää enkeli ja - sarjan logosta päätellen - pulssi...

Angel Beatsin maailmana on koulukampus, joka on kuin lavaste, jossa NPC-hahmoiksi (pelitermi - non-playable character) päähahmojen luennehtimat koululaiset elävät yhdentekevää elämäänsä, kun päähenkilöt, joille koulu on eräänlainen tuonpuoleinen tai aula sellaiseen, yrittävät ottaa selvää mistä tässä kaikessa on kyse.

Koulussa liikkuu (oman luonnehdintani mukaan game masterin kaltainen) "enkeli", joka haluaa tehdä jotain päähenkilöille, mikä kuulemma siirtää heidät seuraavaan elämäänsä. Tästä päähenkilömme eivät kuitenkaan ole innoissaan, koska eihän mistään voi tietää onko seuraavassa elämässään ihminen lainkaan vai vesikirppu tai jotain muuta yhtä juhlavaa. Lisäksi jokaisella hahmolla tuntuu olevan - jos he siitä jotain muistavat - tausta, joka vähintäänkin oikeuttaa heidän kiukuttelunsa hypoteettiselle jumalalle, joka oletettavasti on koko hommasta vastuussa.

Kerrankin katsoja ei tiedä mistään mitään siksi, että kukaan mukaan ei tiedä eikä siksi, ettei kukaan vaivaudu kertomaan. Lisäksi sarjasta hohkaa tunne, että sen tekijät välittävät luomuksestaan. Ei halpoja fanservice-hahmoja, eikä muutakaan valmiiden muottien raiskaamista. Jos pitäisi sanoa, mitä Angel Beats muistuttaa, sanoisin Suzumiya Haruhi ja Persona 3 (jota olen pelannut reippaan tunnin).

Minua tunteva saattaa jo arvata, miksi olen kiinnostunut tästä. Pystyn luottamaan siihen, että kaiken alla on varma logiikka, yhtenäinen idea ja joku oikea päämäärä, vaikken tiedäkään siitä mitään. Haluan aivan oikeasti tietää, mistä tässä on kyse, ja se on jo aika paljon.

Animeksi Angel Beats on siis melko ainutlaatuinen. (Tällaisia manga-sarjoja sen sijaan tuntuu olevan vasemmalla ja oikealla, joskaan toteutus ei aina ole huippuluokkaa. Animeksi niistä päätyy aniharva.) Kaupan päälle vielä kaunis ja tyylikäs animaatio, mainiot musiikit ja kiinnostavat hahmot.

Jos tuntuu ettei kokonaan jaksa katsoa, niin suosittelen katsomaan 1. ja 3. jakson. 1. jakso taustatarinan ja tunnelman vuoksi ja 3. siksi, että se on todella hieno.

Tengen Toppa Gurren Lagann

2010-04-29T02:48:00.000+03:00

Sainpas viimein Gurren Lagannin katsottua. Olen jo pari vuotta odottanut oikeaa mielentilaa katsoa se loppuun, ja se oli sillä välin hypetetty minulle aivan raunioksi. Ei siis spoilattu vaan hypetetty.

Olen niitä wiki-ihmisiä, jotka eivät kykene luomaan objektiivista mielipidettä mistään, jos joku on koskaan puhunut siitä minulle, ja olen erittäin tietoinen tästä. Siksi raivokas suositteleminen saa minut lähinnä karttamaan hypen kohteita, koska niiden seuraaminen on sitten väkinäistä objektiivisen näkökannan etsimistä.

Sitten vähän Gurren Lagannista. Se oli hyvä. Jos et ole kastonut, sivistä itseäsi, ja tee se. Tätä ei varmasti unohda katsoneensa. Turha tässä on mitään alkaa jaaritella, eivätköhän kaikki tiedä mistä on kyse. (Paitsi sinä! Hei äiti.)

Ga-Rei Zero

2010-04-11T23:53:00.001+03:00

Aivan loistavaa. En odottanut mitään, joten todellakin yllätyin. Tuli sellanen olo, että tekijät kerrankin välittävät luomuksestaan. En ole pitkään aikaan katsonut kokonaista animea yhdeltä istumalta.

Itse olen sitä mieltä, että yksikin kuva voi spoilata tästä mielenkiintoisen alun, joten jos ei vielä tiedä tästä mitään ja kokee voivansa luottaa minuun, kannattaa katsoa ainakin yksi tai kaksi jaksoa ennen, kun menee availemaan mitään juonitiivistelmiä tai arvosteluja. Tätä helpottaakseni kerron tässä vähän piirteitä: Genre on toiminta, yliluonnolliset voimat, draama ja tragedia. Animaatio on koko sarjan ajan yhtä ainoaa 3D-örvelöä lukuun ottamatta todella kaunista. Juoni on huippuluokkaa toiminta-animen asteikolla. Jopa fanservice on toteutettu hienostuneesti.

Väkivalta on tässä sitä itseään, eli vammoja saadaan ja ihmisiä kuolee ihan aikusten oikeesti. Verellä mässäilyyn ei silti sorruta.

Aoi Hana

2010-04-05T15:12:00.001+03:00

Tulipahan tämäkin viimein katsottua loppuun. Vähän jäi sellanen fiilis, että tuota on tehty niin pitkälle, kun on viitsitty ja sitten vaan iskettu poikki ja laitettu siihen loppu. Muuten hyvä ja mangalle uskolllinen animeadaptaatio.

Seesteinen tunnelma ja kevyttä draamaa. Enpä keksi muuta sanottavaa. Ei mitään maatamullistavaa, mutta pirteää vaihtelua nykyajan angstauskiintiödraamalle.

Pakko mainita, että minua ärsytti johdatteleva intro, jossa melko suoraan annetaan ymmärtää, että sarjan kahdella päähenkilöllä olisi jotain säätöä. Todennäköisesti sillä on vain yritetty houkutella shoujo-ai faneja.

C.A.T.

2010-03-29T20:27:00.003+03:00

Enpä tiedä pitäisikö tälle omaa tekstiä omistaa, mutta jossain on pakko mainita, enkä viitsi aliarvostettujen joukkoon laittaa. CAT (C.A.T.) on toiminta-seinen-manga.

Olen aivan varma, että kukaan ei ole CATistä ennen kuullut. Itsekin luin sen aivan sattumalta. Kirjoitusteni tyyliin eivät kuulu juonitiivistelmät, enkä tee tässäkään tapauksessa poikkeusta, koska juonellisesti kahden kirjan aikana ei ehdi tapahtua juuri mitään, ja alkuasetelmien selostaminen oikeastaan kattaisi koko sarjan tähän asti.

Pidän erittäin paljon CATin lyijykynämäisestä piirtojäljestä ja realismihtavasta piirtotyylistä. Siinä on paljon silmäkarkkia mm. toiminnan muodossa. Päähenkilöt ovat erittäin miellyttäviä ja epäkliseisiä.

CATiä on julkaistu kaksi kirjaa, ja se on ollut hiatuksessa reilun kuuden vuoden ajan, joten jatkoa on tuskin odotettavissa. Outoa, mutta tämä ei oikeastaan minua haittaa. Voi olla, että olen niin tottunut siihen, että moni mielenkiintoinen alku lähtee suunnilleen näillä paikoin rönsyilemään ja tuhoamaan pikkuhiljaa uskottavuuttaan. Olenkin sitä mieltä, että CATin kaksi kirjaa muodostavat sellaisenaan hyvän novellimaisen tarinan.

Kahden kirjan aikana ehditään kertoa juuri ja juuri tarpeeksi paljon, että lukija saa tarvittavat tiedot nähdä pilkahduksen suuresta kuvasta, jonka tulevat kirjat olisivat maalanneet.

Hellsing

2010-03-21T18:33:00.000+02:00

Huomasin vajaa viikko sitten, että Hellsing-manga on ilmestynyt kokonaisuudessaan. Tästä innoittuneena luin sen loppuun. Sen pituinen se. Ei mitään kummoista shokkiaaltoa saanut aikaan, mutta pitkäikäisten manga-sarjojen keskuudessä sarjan päättyminen on jo itsessään aika huomionarvoinen saavutus. Tapahtumat ennen loppua sen sijaan... Kannattaa lukea.

Joka tapauksessa - tästä seurasi se, että päätin viimeinkin katsoa Hellsing Ultimate OVA:n pisteeseen, johon sitä on ilmestynyt. Ilokseni sain huomata, että tällä kertaa seurataan mangaa paljon tarkemmin kuin ensimmäisen Hellsing-animen tapauksessa - jopa orjallisesti. Aluksi pidin tätä vain hyvänä seikkana, mutta myöhemmin huomasin skippailevani surutta ohi pitkistä mahtiponttisista monologeista. Mangassa ei niin huomaa, jos vaan jättää pari aukeamaa hieman pienemmälle huomiolle, jos ne ovat täynnä yhdenmiehen vuoropuhelua. Valitettavasti animelle tyypillinen verkkainen puhe ei sovi yhteen tällaisten kohtausten kanssa.

Yksi mielenkiintoinen adaptaatiokikka oli puhuttaa kuorona väkijoukolla repliikit, jotka mangassa on ilmeisesti tarkoitettu yhtä aikaa huudettaviksi, koska animessa tästä tulisi vain epäselvää mölyä. Tekniikka sopii joten kuten tällaisiin kohtiin, mutta olen kiitollinen, että sitä ei käytetty riesaksi asti.

Jaksot ovat pituudeltaan suunnilleen kolme varttia, ja ne vastaavat pieniä järjestysmuutoksia lukuunottamatta lähes täydellisesti aina yhtä mangakirjaa. Alussa tapahtumia riittää, ja kaikki on hyvin, mutta animeadaptaattorin mielestä myöhemmin on ilmeisesti vähemmän toimintaa, koska pitkiä aikoja omistetaan mangasta orjallisesti ääneenluetuille monologeihin, ja toimintakohtauksetkin tuntuvat hitaammilta kuin mangassa. Nämä ovat kuitenkin pieniä ongelmia, jotka tosin saavat toivomaan, että jaksot olisivat vaikka vartin lyhyempiä. Mangan lukeneet voivat ihan hyvin skipata monologit animessa ja päin vastoin.

Vaikka olen listannut OVAsta vain huonoja puolia, on mielipiteeni siitä silti positiivinen. Välillä tulee vaan outo olo, kun on jo sisäisesti hyväksynyt, että anime (eteenkin shounen-anime) on pääasiassa tarkoitettu lapsille, ja sitten Hellsingissä on syödään vauvoja ja harjoitetaan nekrofiliaa.

Tätä kirjoittaessani OVAsta on ilmestynyt 7 jaksoa, ja olettaisin, että jakso per kirja trendi jatkuu, joten edessä olisi vielä 3 jaksoa.

Ghost in the Shell (animet)

2010-02-12T15:21:00.006+02:00

Katsoin tässä pari viikkoa sitten Ghost in the Shell: Stand Alone Complex: The Laughing Man -tiivistelmän ensimmäisestä tuotantokaudesta. Se palautti hyvin mieleen, mistä jutussa oli kyse, kun se oli jo hieman päässyt unohtumaan. Juonen kannalta se on loistava paketti, mutta kaikki "ylimääräinen" mm. hahmojen taustat on jätetty täysin pois.

Tiivistelmän katsoin mielenkiinnon lisäksi vain pohjiksi toiselle kaudelle, jota en ollut aikaisemmin katsonut. Ghost in the Shell: Stand Alone Complex 2nd GIG mykisti heti alkuunsa visuaalisesti uskomattoman hienolla introlla, joka on tässä julkaisussa eri kuin alkuperäisen videomontaasimainen alkuvideo.

Sarja alkaa siitä mihin edellinen päättyin, muttei silti edes vaadi edellisen tuntemista. Välillä mainitaan The Laughing Man, mikäpä on muuten kerrankin tehty oikein: "Edellinen tyyppi jonka kanssa painittiin oli paljon kovempi kuin mitä sä luulet olevas", eikä siihen nykyään liian tuttuun Dragonball tyyliin "Tää jätkä on vielä 9000 kertaa pahempi kuin maailman pahin jätkä viimeviikolla!" Ei tule sellainen tunne kuin viimeksi oltaisi valehdeltu asioiden vakavuudesta.

Mitään letkeää tunnelma ei kuitenkaan loppupuolella ole, kuten hyvälle, vakavalle sarjalle sopii. GitS:SAC2 onnistuu olemaan jopa koskettava. Animaation puolesta kaikki on kunnossa, vaikkin ensimmäisissä jaksoissa on havaittavissa outoa piirtotyylin vaihtelua, joka joko lakkasi tai johon tottui joskus ennen sarjan puoltaväliä. Ääninäyttely on vahvaa kamaan, samoin musiikit, joita ihme kyllä ei haitannut yhtään niin paljon se, että soundtrackin on kuunnellut puhki, kuin Witch Hunter Robinia.

Olen aiemmin katsonut molemmat elokuvat, ensimmäisen niin monta kertaa, että muistan sen ulkoa, mutta toisen vain kerran. Ehkä nyt päästyäni vaadittavaan elämänkokemukseen saisin siitä irti muutakin kuin brainfuckia.

Alkavat siis GitS-animet olemaan pulkassa, joten kaivoin Jostain esiin mangan, ja aloin lukea sitä vähän ennen kun olin katsonut toisen kauden loppuun, mikä osoittautui hyväksi asiaksi, sillä näin pystyin aloittamaan yhtäläisyyksien bongailun mitä oivallisimmasta kohdasta.

GitS on sarja, jonka animeadaptaatio on tehty ehdottomasti oudoimmalla ja hienoimmalla tavalla, johon olen törmännyt. Kuten aikaisemmasta postauksestani voi havaita, manga on tyyliltään hyvin erilaista - ensimmäiset kappaleet muistuttavat tyyliltään enemmän Ranmaa kuin animesta saatua kuvaa.

Eli miten tästä huumoripainotteisesta mangasta on tullut sen vakavuusluokan anime kuin mitä ensimmäinen leffa on (en muista nähneeni koko leffassa ainuttakaan hymyä saatika irvistystä). Kiitos tästä kuuluu suurimmilta osin Mamoru Oshii -nimiselle ohjaajalle, joka ohjasi molemmat GitS-leffat ja ennen kaikkea ensimmäisen niistä. En itse ole hänen tekosiinsa muuten tutustunut, mutta kaverini puheiden perusteella hän on kovakin jätkä juuri tällaisissa hommissa.

Pienet äänet päässäni kysyvät, miten huumoripainotteisen, episodimainen manga sitten on käännetty tällaiseksi eeppiseksi juoneksi, johon vastaan kirjoittamalla, että ei sitä olekaan. Mangalla ja animella ei ole hahmojen ja paikkojen lisäksi juuri mitään yhteistä. Kuinka tämä sitten voi olla hyvä animeadaptaatio, pienet äänet ihmettelevät. Koska jos mangasta olisi lähdetty vääntämään Ranma 3/2:aa, ei se olisi herättänyt juuri kenenkään mielenkiintoa, ja onhan anime selvästi suositumpi ja parempi kuin manga. Herra Oshii tiesi tarkalleen mitä oli tekemässä.

Ghost in the Shell antaa pieniä herkkuhetkiä pitkin kaikkia leffoja ja tuotantokausia niille, jotka ovat lukeneet mangan. Animeen on otettu kohtauksia ja juonikuvioita sieltä sun täältä pitkin mangaa ja sulautettu ne silloiseen tapahtumaketjuun. Syynä siihen, miksi koin onnekkaaksi, että alotin mangan lukemisen juuri ennen toisen kauden loppua, oli, että toisen kauden loppu on yksi suorimmista ja mahdollisesti hienoimmista näitä lainauksia, ja esimerkki siitä, miten se etäisyydestään mangaan huolimatta tekee silti kunniaa alkuperäiselle teokselle.

Koska yksittäisten mangasta poimittujen tapahtumien sulauttaminen uuteen juoneen on täysin vapaaehtoista sen sijaan, että animeissa olisi otettu linja kulkea tiukasti mangan tapahtumasta toiseen, ne sopivat hyvin paikoilleen eivätkä riko fiilistä. Vielä joskus teen listan kaikista vastaavista kohtauksista, jotka löydän, ehkä jopa kuvien kanssa.

Mangaa luin ensimmäisen sarjan loppuun asti ja kahta muuta sarjaa molempia vähän alusta. Ensimmäinen manga oli hyvä, hauska ja täynnä näitä viittauksia, mutta toinen ja kolmas (2.0 ja 1.5) olivatkin sitten paljon heikompia tekeleitä. 2.0:ssa käytettiin aivan likaa 1997-vuoden rumaa 3D-grafiikkaa, eikä sen juonikaan suorastaan mukaansa temmannut. 1.5 on näistä uusin, ja siitä kolmanneksen luettuani päätin, että tämä on tylsä salapoliisileikki. Huonoudestaan huolimatta molemmat jatko-osat ovat saaneet osansa animujen kunnianosoituksista.

Ei GitS-manga mestariteos ole, mutta on se sentään poikinut yhden aikamme hienoimmista animeista.

Ghost in the Shell (manga)

2010-02-03T11:53:00.001+02:00

...on hyvä mutta erilainen.

Filleri

2010-01-27T16:23:00.001+02:00

Olen pahasti jäämässä tammikuun quotasta, joten Raattis ylpeänä esittää: Monoblogin ensimmäinen FILLERI!

Onkin jo varmaan käynyt ilmi Bleach-rähinöissäni, kuinka vihaan fillereitä, jos ei ole mitään kerrottavaa, eikö voisi vaan pitää paussia, ja käyttää rahansa ja aikansa johonkin fiksumpaan. Ei varmaan, koska joihinkinhan on fillerienkin uppoavat.

Olen lopettanut Naruton, Bleachin ja One Piecen katsomisen fillereiden takia. Nykyään ne sitten ovatkin liian naïveja (kattokaa hieno ï) makuuni. Najveista animeista puheen ollen Darker Than Black oli loppujen lopuksi aika lapsellinen. Tyylikäs muiden shounen sarjojen joukossa, mutta olen jo itse seinen iässä.

Eräs toinen hypeen kuollut sarja on Eureka Seven; ei ole varmaan kohtuutonta odottaa jotain hienoa sarjalta, joka on vaikka minkä listan kärjessä ja josta puolet animemusicvideo.org:in videot on tehty. Alku olikin erittäin lupaava (no joo, olen katsonut sitä vasta 4 jaksoa), mutta yksi ainoa yksityiskohta murskasi koko versoavan uskottavuuden: "me emme liftaa rahasta." Eikä mitään selitystä. Tiedoksi jollekin muulle, joka ei ole katsonut Eureka Seveniä: liftauksella ei ole tekemistä peukalokyydin kanssa, vaan tarkoittaa Eurekan ilmalautailua.

Tarinamme sankaria (Naruto erivärisellä tukalla) ei tule toimeen COOLien tyyppien kanssa, koska kukaan ei puhu hänelle tai selitä mitään, vaikkei kukaan olekaan erityisen töykeä tai muutenkaan nauti hänen ahdingostaan. COOLille sakille tulee rahapula, ja pitäisi tienata jotenkin. Naruto ehdottaa osallistumista lift-kisaan, mutta kaikki vaan ohittavat hänen kommenttinsa, ja päättävät salakuljettaa sisäelimiä liftaavilla mechoillaan. Jakson päätteeksi, joku viimein avaa suunsa, ja kertoo Narutolle, että "me emme liftaa rahasta."

Tämä on niin korni yritys nostaa joukon COOLeutta, että sarjan katsominen jäi minulta siihen. Siis juurihan he liftasivat isoilla robooteillaan ansaitakseen rahaa. Ja koko sakki on suunnilleen maailman mestaruustasoa liftauksessa, mutta ei "me emme liftaa rahasta." Olisi vaikka sanonut, että emme me voi mennä niin julkiselle paikalle, koska me salakuljetamme sisäelimiä työksemme.

Asiasta kukkaruukkuun: (fillerit ruukaavat olla hyvin johdonmukaisia) Vietin tässä äskettäin pitkää viikonloppua kotona, kun elämääni kyllästyneenä päätin, että nyt haluan katsoa jotain oikein rankkaa ja masentavaa, joten kaivoin esiin Texhnolyzen ja ensimmäinen jakso oli NIIIN hyvä ja fiilikseen sopiva, hekumoin siitä jo ircissäkin. Aivan loistavaa tunnelmaa, ensimmäiset jakson harvoista sanoista kohdassa 11:30, mistään ei saa mitään selvää. Miksen ollut katsonut tätä aikaisemmin, varmaan siksi, että se on liian masentava ja rankka, ja olen yrittänyt katsoa sitä Naruton, FMA:n ja One Piecen jälkeen.

Sitten iskin pyörimään toisen jakson. Ensimmäiset sanat minuutin sisällä alkumusiikin lopusta, animaation taso laskenut, ohjaajalle annettu potkut, kaikki selitetään kädestäpitäen, toinen vain(*) kahdesta päähenkilöstä angstaa koko jakson menetettyä kättänsä ja jalkaansa Jep... Tämähän se syy olikin. Jakson lopussa hullutiedenainen tulee tarjoamaan emo-sankarillemme *GASP* Texhnolyze-implantteja. EI hienon sarjan nimi saa olla jotain noin konkreettista (Eureka Sevenkin kompastui tähän), puhumattamaan, että x-kirjain jo yksistään tekee nimestä kornin.

*) Kunnollisessa maximum complexity sarjassa on ainakin puolitusinaa päähenkilöä, joiden kuolleisuusprosentti sarjan lopussa on suoraan verrannollinen sarjan hyvyyteen... MAI-HIME! >:-C Mutta siitä joku toinen kerta.

Kommentteihinkin saa filleröidä.

Kara no Kyoukai

2010-01-03T18:43:00.001+02:00

En koe olevani kykeneväin arvostelemaan Kara no Kyoukaita. Siitä huolimatta se ansaitsee oman postauksensa.

Ehkä joskus vielä pystyn kirjoittamaan siitä kriittisesti, mutta en nyt, kun juuri olen katsonut viimeisen jakson.

Arvostelun kirjoittaminen itsessään vaatii, että arvostelun kohdetta on voitava katsoa objektiivisesti ja hieman yläviistosta. Tarkoittaen sitä, että tiivistäessäni jonkun teoksen muutamaan kappaleelliseen sanoja, joudun suhtautumaan siihen jokseenkin ylimielisesti. Kara no Kyoukai on ehkä tähän mennessä ainoa kokemani teos, joka tuntuu kuin se olisi liian hyvä ihmisen tekemäksi.

Voin vain turista faktoja: Animaatio on kauneinta näkemääni, ääninäyttely on loistavaa, musiikit ovat jotain taivaallista. Juonesta, kerronnasta ja yleensäkin tyylistä jokainen saa itse kyhätä mielipiteensä. Olen varma, että kaikki eivät pidä Kara no Kyoukain monimutkaisuudesta ja sekavuudesta, mutta itse koen sen positiivisena seikkana, koska tällöin ei ainakaan saa kuvaa, että tekijät aliarvioisivat katsojaa.

En voi kutsua Kara no Kyoukaita täydelliseksi animeksi, koska se poikkeaa valtavirrasta niin suunnattomasti. Tekee pahaa edes ajatella sitä ja esimerkiksi Full Metal Alchemistia rinnakkain. Enkä nyt mollaa FMA:ta, se on loistava, mutta se on myös helposti ymmärrettävä ja konkreettinen kuin lasten ohjelma. Kun taas Kara no Kyoukai on taiteellinen, abstrakti ja kaunis.

Pakko olla kiitollinen Japanin otakuille, koska ilman heitä, tällaisella animella ei olisi maksavaa yleisöä.

Mainittakoon vielä, että Kara no Kyoukai on seitsimänosainen leffasarja, jonka osien pituudet vaihtelevat kolmesta vartista kahteen tuntiin.

Aliarvostetut

2009-12-16T23:27:00.008+02:00

Tässä siis jokin aika sitten lupaamani lista aliarvostetusta animesta ja mangasta. Listalleni pääsi niitä teoksia, jotka sattuivat tulemaan mieleen, ja lisäilen niitä sitä mukaa. Kriteerinä oli valtavirran suosion puute ja oma positiivinen mielipiteeni. Lisää voi ehdotella.

Anime:
Key the Metal Idol - Ei kerro rokkibändistä.
Serial Experiments Lain - Tykkäsitkö Matrixissa muustakin kuin toiminnasta?
Tenshi na konamaiki (Cheeky Angel) - Aika yksinkertainen tapaus, joka on luultavasti jäänyt pienelle suosiolle häiritsevän piirtotyylinsä vuoksi.
Kara no Kyoukai - Parasta

Manga:
Yubisaki Milk Tea - Tabukasa
Hotel - Nimi ei kerro sitäkään.
Broken Angels
Boku no futatsu no tsubasa - Tapahtuukin jotain, eikä vaan vatvota.
Short Program - Lämminhenkisiä one shotteja
Kakumei no hi (The Day of Revolution) - Ainoa ratkaisu yllättävään muutokseen ei olekaan sen kieltäminen.
Pretty Face
Yokohama Kaidashi Kikou - Animeadaptaatio on perseestä. Yksi kauneimmista ja rauhallisimmista mangasarjoista.
Milk Closet - Maksimaalista eeppisyyttä. Ehdottoman suositeltavaa lukemista.

Witch Hunter Robin

2009-12-16T23:05:00.001+02:00

Unohdin kirjottaa tästä, kun se oli tuoreena mielessä uudelleenkatselun jäljiltä. Jotain siis lyhyesti.

Mukavan vakavahenkinen, muttei liian ryppyotsainen. Hyvä ääninäyttely, erinomainen musiikki, kaunis animaatio ja hienot efektit. Ensimmäinen kerta oli parempi, koska nyt kaikki käänteet tiesi ennalta, mikä teki katsomisesta hieman tasapaksua. Loppu oli ainut asia, jonka olin unohtanut melko täydellisesti, mutta ei se oikeastaa ollutkaan kovin muistamisen arvoinen.

Parhaiten mieleen painuneena oli kohta, jossa eräs kovakin pahis palaa silmänräpäyksessä tuhkaksi puolivahingossa. Sarjassa siis taijotaan, kuten nimestä voikin päätellä. Vältin Robinin katsomista pitkään juuri sen nimen vuoksi: "Missähän Sherwoodin metsässä niitä noitia metsästetään? Huhhuh." Mutta ah kuinka väärässä olinkaan. Witch tässä tapauksessa on animetyyliin vain sana, jolla nimitetään jotain yliluonnollista. Se voisi yhtä hyvin olla vampire, demon, monster tai kappa tarkoittamatta silti mitään niistä.

Suosittelen toiminta- tai juonianimesta pitäville.

Canaan

2009-12-13T18:34:00.000+02:00

Tykkäsin kovasti. Muistutti monessa mielessä Baccanoa, mutta juoni oli vähän angstisempi ja yleisemmin animessa tavattavaa sorttia, mutta se oli suoritettu mainiosti. Pääosa sarjan charmista on tässäkin tapauksessa hahmoissa, joista jokaisella on roolinsa, vaikkakin toisilla selvästi pienempi. Pääpahiskin on vaihteeksi tehty kunnolla, eikä olla sorruttu käkättäviin mielipuoliin. Hänellä on heti päähenkilön jälkeen suurin painoarvo.

Voin jopa myöntää toivovani jatko-osaa, koska näiden tyttöjen touhuja voisi katsella enemmänkin.

Angel Cop

2009-12-07T14:45:00.001+02:00

Angel Cop on ollut minulla fyysisenä kappaleena hyllyssä ties kuinka kauan. Sain sen joskus ilmeisesti lahjaksi, ja nyt vuosia myöhemmin viimein katsoin sen. Olin aikeissa katsoa Slayersiä, mutta ekan jakson jälkeen päätin, että jos aion katsoa vanhemman polven animea, se voisi yhtä hyvin olla jotain, mitä en ole nähnyt aiemmin.

Oikeastaan hyvä etten ollut katsonut Angel Copia heti Full Metal Alchemistin ja Naruton perään (joista tämänkin nykyisen elitistin animen katsonta alkoi), koska olisin varmasti yrittänyt suhtautua siihen aihepiirin vaatimalla vakavuudella, mikä on aivan väärä tapa seurata mitään vuosikymmentä vanhempaa tuotantoa (esim. MacGyver). On siis osattava ottaa rennosti, kun vuosisadan taistelukohtauksen taustalla soi sankarillin 80-luvun toitotus.

Angel Cop osaa halutessaan olla realistinen, mitä nyt vihollisten osumatarkkuus on paikoin melko säälittävä. Länkkärimäisten pyssytaistojen sijaan nähdään ansojen virittelyä ja kaupunkisodan taktiikoita. Bongasinpa arsenaalista ihan ehdan viuhkaräjähdepanoksenkin.

Angel Copissa on myös merkillinen painotus splättäämisellä, mikä käy ilmi, kun ensimmäisen kymmenen minuutin hitaahko mutta arvokas animaatio muuttuu hetkessä 24fps:ksi, kun päähenkilö tekee sisääntulonsa ja ampuu pahista kolme kertaa vatsaan ja kahdesti päähän levittäen 90% tämän verenkierrosta ja kallon seinille "colorado-tyyliin", kun pahis olisi ollut vaaraton jo ensimmäisen osuman jälkeen. Myöhemmin nähdään vielä räimeämpiä räiskäleitä.

Hienointa mitä Angel Copilla on tarjota on jatkuvasti muuttuva tilanne. Alun järjestäytynyt organisaatio päätetään hävittää, ja tukeva sivuhahmo toinen toisensa jälkeen kuolee, kunnes loppua kohden koko hahmokaartista on jäljellä enää päähenkilö. Lopullinen lopputaisto käydään tilanteessa, jossa vihollinen, päähahmo ja toinen pääosa ovat pahasti rampautuneita, ja sen päätös on unohtumaton joskin aavistuksen korni. TUPLASPOILERI Päähahmon ainoa keino kukistaa pahis ampumalla tätä päähän on ampua kuula uhrautuvan toverinsa kallon läpi. Tomera tyttö. Eikä yksityiskohdissa säästellä.

Kaiken kaikkiaan mukava ylemmän B-luokan äksönrämistely. Juoni on hyvä vaikkakin kornin patrioottinen.

Onegai Teacher

2009-12-06T01:43:00.003+02:00

Jaahas, mitähän tästä sanoisi. Ensivaikutelma ei ollut kovin positiivinen "miksi tämä on niin suosittu ja onegai twinsistä ei välitä kukaan?" Sitten se siitä vähän parani, että ainakin joskus hommiin laitetaan vähän vauhtia, vaikkakin ulkoiselta tasolta, mutta eipähän saman asian ympärillä pyöritä koko tuotantokautta. Eli nyt ei paritettu kahta hahmoa koko sarjaa, vaan se aika käytettiin suhteen piilotteluun.

Love Hinasta on selvästi peritty (kumpi sitten olikaan ensin, en jaksa tarkistaa) hahmojen kädettömyys tilanteiden selittämiseen ja kaiken väärin ymmärtämiseen, mitä en pysty kuvittelemaan kenenkään pitävän viihteenä. Kaikki tällaisesta typeryydestä seuraavat juonenkäänteet ovat minun listallani aivan kirkkaimssa huipussaankin ala-arvoisia.

Animaatio oli kai aivan siedettävää, mutta äänet... Äänet! Olin aivan varma, kunnes tarkistin asian, että tämän on perustuttava visual novelliin tai erogeemuun ja lainattava musiikkinsa suoraan kyseisestä mediasta, koska ne ovat jotain aivan abysmaalisen paskaa. Midi-syntetisaattorilla väsättyjä pimputuksia joiden tekijä on toivottavasti jo seivästäytynyt miekkaansa.

Ääninäyttelykin on ärsyttävää - puheeseen EI saa lisää tunnetta, vaikka ennen jokaista vokaalia ja jokaisen sanan jälkeen ähkäisee pienen h:n. Vhaih honkhoh thämhäh jhothenkinh drhamhaatthisthah? Ei, se on raivostuttavaa! Ei fundamentaalisesti yhtä hirvittävää, kuin jenkkein ylinäyttely, mutta varmasti joku on käskenyt molempien päähenkilöiden ääninäyttelijät puhumaan tunteenpurkauksissaan niin, koska molemmat roolisuoritukset repivät hermojani.

Säälin sivuhahmoja monissa tilanteissa, koska he eivät ole tehneet mitään pahaa joutuakseen kyseiseen animeen ja ovatkin oikeastaan ainoita jokseenkin rationaalisesti käyttäytyviä hahmoja koko tuotannossa. Eteenkin tilanteessa, jossa päähenkilö saa jotenkin päähänsä, että uhrautumalla tilanteessa, jossa kukaan ei sitä kaipaa, hän voisi jotenkin auttaa jotakuta, mutta aiheuttaakin vain mielipahaa itselleen, mielitylleen, oikeastaan koko hahmokaartille ja ennen kaikkea minulle.

Meni vähän ragettamiseksi, mutta ei Onegai Teacher läpeensä mätä ollut. En vaan nyt keksi siitä mitään kovin kummoisia hyviä puolia. Jakso 13, joka on joku epilogi ja sellaisenaan erittäin irrallinen muusta juonesta, oli ainoa jolle naurahdin.

FLCL

2009-11-25T00:56:00.001+02:00

FLCL muuttuu eeppisemmäksi joka kerta, kun katson sen. Tällä hetkellä se on eeppisin ja heti Clannadin jälkeen koskettavin anime, jonka olen koskaan nähnyt. Jos katson sen vielä kerran, maailma varmaan luhistuu.

Paria ensimmäistä jaksoa tulee silloin tällöin näyteltyä ihmisille, ja kun aikaa on vähän, niitä tulee katsoneeksi useammin kuin viimeisiä jaksoja, mikä on oikeastaan vaan hyvä, koska viimeiset jaksot kruunaavat koko animen, enkä soisi itseni kyllästyvän niihin. Alan vähitellen muistamaan ensimmäiset kaksi jaksoa ulkoa.

Kommenttini alempaa niille, jotka eivät jaksa lukea kommentteja:

Vaikuttaisi siltä, että minun täytyy vähän selittää lemppari animeani.

En itsekään ensimmäisellä kerralla tajunnut siitä juuri mitään, kunnes aivan lopussa huomasin, että kas tässä olikin juoni. Toisella kerralla seurasin sitä alusta alkaen ja ihmettelin kuinka saatoin olla näkemättä sitä ensimmäisellä kerralla. Johtui varmaan kaikesta häröilystä, joka vei huomion toisaalle. Kolmannella kerralla tajusin mistä juonessa oli kyse, ja olin monessa kohtaa aivan fiiliksissä.

Nyt on mennyt laskut sekasin monesko kerta on menossa, mutta pointti on, että joka kerralla olen tajunnut ja huomannut enemmän kuin edellisillä. Muustakin kuin juonesta: ihmisistä, maailmasta, maailmanulkopuolisesta, Harukosta ja sarjan takana piilevästä suuremmasta tarinasta.

The Adolescence of Utena

2009-11-23T16:41:00.001+02:00

...lienee oudoin anime jonka olen koskaan nähnyt. Kerrankin olin iloinen spoilaantumisestani, koska jos olisin yrittänyt suhtautua siihen samoin kuin TV-sarjaan, olisin varmaan ollut melkoisen hämmentynyt, kun Utena muuttuu autoksi.

Ei The Adolescence of Utena silti huono ole. Ainakin se on todella tyylikäs monessakin mielessä; animaatio on nättiä, taustat ja hahmot viimeisteltyjä, musiikit ja ääninäyttely ovat kunnossa. Ainoa järkevä näkökanta sille vain on metaforinen.

Enpä nyt keksi muuta sanottavaa. Kannattaa katsoa, jost tykkää monimutkaisista tai silmäkarkilla täytetyistä animeista. Eikä se ole edes niin pitkä.

Key the Metal Idol

2009-11-21T00:42:00.001+02:00

Tässä animessa on muutama seikka, jotka tekevät siitä mielenkiintoisen, erilaisen, uskottavan ja ennen kaikkea hyvän. Jos olet yhtä spoilerikammoinen kuin minä, suosittelen olemaan lukematta. Ei siis mitään juonipaljastuksia luvassa.

Suurin osa yli kuusijaksoisista (ei parisuhde) animeista alkaa muutaman episodin yhden tekevällä palloilulla. Kunnes yhtäkkiä noin sarjan puolessa välissä, jostain tupsahtaa juoni, mikä muuttaa sarjan luonteen täysin. Tässä vaiheessa yleensä esitellään päähahmot.

Key the Metal Idolin kohdalla on toisin. Synkeähkö juoni on alusta lähtien mukana, vaikkei se heti päähahmoon vaikutakaan, vaan etenee lähinnä rinnalla sivuten häntä silloin tällöin. Eivätkä päähahmonkaan tekemiset tällä välin ole yhdentekevää palloilua, vaan määrätietoista pyrkimystä omaan päämääräänsä.

Seuraavaksi haluan, että mietit itseksesi, mitä ajattelisit, jos kohtaisit henkilön, joka tuijottaa lasittunein silmin suoraan eteensä, ja väittää olevansa robotti. Siis oikeassa maailmassa, ei jossain pelissä tai animessa, vaan siinä maailmassa, jossa käyt kaupassa, töissä, koulussa ja elät. Minä ainakin ajattelisin, että hän pelleilee tai on päästään vialla. Ja niin ajattelisivat Key the Metal Idolinkin henkilöt aina lapsuuden ystävistä uusiin tuttavuuksiin. Vastaavia reaktioita saattaa jopa kohdata muissa animeissa tai manga-sarjoissa, mutta epäilen vahvasti, että ei niissä kukaan huolisi moista henkilöä ystäväkseen tämän itsensä vuoksi. "Yäk, se on erilainen."

Näiden päälle hieno käsin tehty animaatio, vahva tunnelma, uskottavat hahmot ja hyppysellinen hienoja hetkiä, niin kyllä minulle kelpaa.

K-On! & Detroit Metal City & Golden Boy

2009-11-11T21:44:00.006+02:00

Luin tässä tylsyyteeni vähän aikaa sitten K-Onia ja se oli oikein miellyttävää ajantappoa. Elätin epäilyksiä jo silloin, että millaisella menestyksellä tämä kääntyy animeksi. Eihän se aivan samanlaista vaikutusta tehnyt. Aika huolella on Manabista lainattu. Eikä tällaisen sarjan tyyliin sovi, että musiikki jota siinä soitetaan on oikeasti kuunneltavassa muodossa, koska katsojalle ei varsinaisesti kuulu mielipidettä musiikin tasosta. Aika keskiverto tapaus. (Haruhissa oli paras bändikohtaus, eikä siinä jäänyt epäselväksi, mitä katsojan kuului ajatella.)

Detroit Metal City on yksi niistä sarjoista, joiden katsomista olen lykännyt vaikka kuinka pitkään. Tällä kertaa poikkeuksellisesti, kun viimein sain katsotuksi sitä, en pitänyt siitä. Johtuu varmasti siitä, että olin odottanut jotain aivan muuta. (Lähempänä Beckiä) Mutta kun paljastuukin, että kyseessä on 13 minuutin pituinen sketsisarja, siihen on vähän hankala suhtautua, joten en edes yrittänyt. Katson joskus lisää, kun siltä tuntuu. En ole Beckiäkään katsonut, mutta lukenut olen, ja nyt voisi katsoa.

Jokin aika sitten luin myös Golden Boyta, ja se oli aivan kaikkea sitä, mitä en odottanut. Erittäin mainio tapaus. AMViden ja kuulopuheiden vuoksi kuvittelin, että kyseessä olisi puhdas pervoilumanga, mutta se paljastuikin varsin mukaansatempaavaksi. Jokaisesta kappaleesta jää kokonaisuuden tunne eikä oikeastaan mitään hampaankoloon... Tai no... Se jokin jää aina.

Ensin se harmittaa, kun päähenkilö olisi selvästi sen ansainnut, mutta sitten tulee yksi flash back, ja poistaa kaiken tarpeettoman säälin päähenkilölle, jolla ei millään käy flaksi - se on oma valinta. Pistää vaan mietityttämään, että kun kaikki paikat on käyty läpi, niin minne sankarimme voi enää mennä, jos jokapaikassa ollaan häntä avosylin vastaanottamassa. Tai ehkä juuri se on hänen jalo päämääränsä.

Mukava lukea mangaa, jossa jollakin jatkuvasti onnistaa, eikä homma silti mene ylimielistelyksi tai teräsmiehistelyksi. Päähenkilö pysyy itsenään ja ihmisenä. Voisin tsekata animen. Benkyou, benkyou, benkyou.

Baccano

2009-11-06T00:51:00.002+02:00

Aliarvostettu anime numero 1.

Baccano on aivan loistava, ja jos koet, että voit luottaa minua, katso se, ja lue vasta sitten loput tästä kirjoituksesta.

SPOILERS

Animesarjojen Pulp Fiction. Niin epäkliseinen, erilainen ja laadukas, että siitä ei kukaan Japanissa pitänyt... Katsovat mielummin Dragonballia ja Sailor Moonia. Jatkoa siis tuskin on animen muodossa luvassa. Ei sinäänsä haittaa minua, koska tarina sellaisenaan oli kokonaisen oloinen, mutta romaanissa on kuulemma paljonkin enemmän kaikkea. Mutta jos toinen kausi olisi, sen mielelläni katsoisin.

En vieläkään voi uskoa, että Baccanossa ei ollut ainuttakaan koululaista tai moe-hahmoa. Kaikki fanservice tarjoiltiin tirkistelykohtausten sijaan väkivallan muodossa, mikä ainakin minulle passaa. Mainittakoon, että jakson 14 kohdalla ihmettilin kyllä, että miksi Bleachiksi ja Dragonballiksi tämä on mennyt, kun ihmiset mäiskivät betonilattioihin kraatereita ja heittelevät toisiaan kuin räsynukkeja. Meinasin jo jättää katsomisen siihen, kun luulin, että viimeiset kolme jaksoa olisivat jotain DVD-spesiaalifilleriä.

Baccanossa oli myös ehkä animehirstorian ensimmäiset koomiset hahmot, joista oikeasti pidin. Sarjassa kun käsitellään kuolemattomuutta, toivoin hartaasti, että ainakin heistä tulisi kuolemattomia, koska he ovat sen ansainneet. Itseasiassa Baccanossa ei ollut ainuttakaan hahmoa, josta en olisi pitänyt, mikä on melkoinen saavutus. Kaikki olivat riittävän karismaattisia, mutta myös persoonallisia, ja vaikka kenenkään henkilökohtaiseen historiaan ei pahemmin pureuduttukaan, pystyi hahmoja silti ymmärtämään.

Nyt on hyvä putki päällä, kun Bakemonogatarin jälkeen heti tämän katsoin. Pakko sanoa, että Baccano oli parempi.

Bakemonogatari

2009-10-29T22:12:00.005+02:00

Pidin Maria Holicista ja Sayonara Zetsubou-Senseistäkin jonkin aikaa, jo ihan pelkästään niiden erilaisuuden ja kummallisuuden vuoksi. Bakemonogatarissa sama kummallisuus ja taidesuuntaus ei enää yllätä, mutta pidän siitä silti enemmän kuin edellä mainituista. Ja puhun nyt nimenomaan animeista.

Zetsubou-Sensein toisen kauden jatkuva, päämäärätön sekoilu oli liikaa jopa minulle. Maria Holicissa pänni se, ettei sitä voinut, eikä ollut tarkoituskaan, ottaa vakavasti. Bakemonogatarissa on ajoittaisen sekoilun lisäksi selkeä juoni, ja sen voi ilmeisesti ottaa jokseenkin tosissaan. Hahmoihin suuntautunut väkivaltakin on paljon mielekkäämpää seurattavaa, kun ne eivät muistuta räsynukkeja, ja niistä ei ole tahallaan tehty epäsympaattisia.

Lipsync on jotenkin poskellaan. Herättää kummastusta kun poikkeuksellisen sulavat huulten liikkeet eivät täsmää puheeseen.

Vähän tuo flegmaattisuus noissa tunteen ilmauksissa häiritsee, ku tuntuu siltä, että se on nykyään vaan joku SHAFTin trademark. Episodikohtaiset alkumusat ovat myös kiva lisä, mutta vakkarialkumusa ei ole mitenkään mieleenpainuva, toisin kuin Maria Holicissa.

EDIT: Kuten kommenteissa minulle oikaistiin. Sarja ei tosiaan päättynyt 12. jaksoon vaan niitä ilmestyy vielä nettijulkaisuina 15 asti.

Musashi #9

2009-10-29T01:36:00.002+02:00

Luin tänään neljä volumea Musashi #9 tai 9 Banme no Musashia. Sen verran hyvä se on, että ei jatkuvasti tarvitse miettiä, mikä siinä on vialla. Lisää juttua ehkä myöhemmin, nyt en keksi mitään sanottavaa.

EDIT: Haha. Enpä muistanut tätä kirjoittaneeni. Incidently, olen yrittänyt saada päähäni, mikä tämän sarjan nimi oli, jotta vosin jatkaa sitä. Sen verran mieleen painuva se ainakin oli, ja sekin on jo jotain.

Venus Capriccio

2009-10-27T01:07:00.002+02:00

Tänään luin Venus Capricciota, joka on shoujomanga. Voisin kertoa alkutilanteesta ja tapahtumista enemmänkin, mutta ensimmäinen virke oikeastaan jo kertoo kaiken.

Shoujomangat alkavat erilaisista lähtötilanteista, ja niissä on erilaisia aihepiirejä. Ja kaikki tämä on lähemmäs loppua kohti kuljettaessa enemmän ja enemmän yhden tekevää. Kaikki shoujo mangat kulkevat tämän kaavan mukaan:
1. Ensimmäisessä luvussa esitellään päähahmo (nainen) ja miespääosa
2. Hahmot ovat selvästi lääpällään toisiinsa, mutta kykenemättömiä ilmaisemaan sitä tai vaihtoehtoisesti syventämään suhdettaan. ("Epäonnistuneista" treffeistä huolimatta.)
3. Kuin tyhjästä ilmestyy paha, joka esittää jommalle kummalle parista haasteen, jossa epäonnistuminen aiheuttaisi näennäisen lopullisen eron parille. Haasteessa joko onnistutaan rakkauden voimalla tai sen lopputulos viitataan kintaalla.
4. Hahmojen välinen suhde syvenee mutta pysyy viattomana. (Kohdat 3. ja 4. saattavat olla myös toisin päin.)
5. Loppuratkaisu. Joitain päätyyppejä:
   -"Odotan sinua ikuisesti -etäsuhde"(+pilkahdus tulevasta tapaamisesta)
   -"En ole varma kuinka meidän käy, mutta emmeköhän me jotain keksi."
   -"En mennytkään pois." (minne vaan) / "Tulin viimehetkellä mukaan." (japanin sisällä tai tuttuun valtioon)

Jos jotain näistä ehdoista ei täytetä, kyseessä ei ole shoujomanga. Alussa ja välissä voi tapahtua mitä vaan. Juoni voi olla melankolinen, traaginen tai komedinen. Päähahmot voivat seurustella väliaikaisesti muiden ihmisten kanssa tai olla muuten vaan bänät, mutta he palaavat yhteen 90% varmuudella. Shoujomanga ei ole kovin fiksua tai haastavaa luettavaa, eikä sen ole tarkoituskaan. Lisäksi aihepiiristä ja hahmojen alkuperäisestä luonteesta huolimatta nais- ja miespääosa muistuttavat lopussa erittäin kliseisiä muottiin hakattuja shoujohahmoja.

Venus Capricciossa päähahmo on alussa todella poikamainen ja pitää miespäähahmoa pikkusiskonaan. Kolmannen kirjan loppuun menessä molemmat voisivat olla mistä vain shoujomangasta poimittuja päähahmoja. Haaste on pianonsoitto, panoksena toisen muutto Eurooppaan - haasteessa onnistutaan. Loppuun asti en ole vielä lukenut, mutta voisin veikata, että ratkaisu on tyyppiä "en mennytkään pois."

Tulee tyhmä olo aina, kun mielenkiintoisen alun perusteella luen monta kirjaa shoujoa.

Luin loppuun. Oli sentään armolliset 5 kirjaa pitkä, ettei menny päiväkaupalla aikaa. Arvasin väärin tuon lopun, mutta oli se yksi noista päätyypeistä, jotka aikaisemmin listasin.

Lisäys: Kaiken tämän mietittyäni ja kiteytettyäni oli Näin lähellä, etten tuhlannut heti peräkkäistä päivää W-Juliet II:n lukemiseen... Olen joskus uhrannut ykköselle päivän pari. Kakkonen tekee mielenkiintoisen poikkeuksen koostumalla pelkästä muiden sarjan parien ongelmien selvittelystä, koska varsinainen pari on jo käytännössä naimisissa. Mangaka on lunastanut itselleen helpon päivätyön, ja minä aion pysyä siitä kaukana.

Onani Master Kurosawa

2009-10-25T10:30:00.000+02:00

Onani Master Kurosawa on manga, jota vaan aloin lukea illalla, koska se oli linkattu erästä toista mangaa koskevassa keskustelussa. Luinkin sen sitten kokonaan, ja siihen neljään kirjaan menikin sitten koko yö. Onneksi on viikonloppu.

Onani Master Kurosawan juoni alkaa sillä erittäin perinteisellä "tässä on tän sarjan idea"-tyylisellä pohjustuksella, mutta se idea onkin sitten jo aika epätavallinen, ja joidenkin mielestä varmasti iljettävä. Juoni onnistuu matkan varrella muuttumaan täydellisesti monta kertaa olematta kuitenkaan epälooginen, ja vieläpä päättymään täyteläisellä tavalla. Jos juoni ei heti ala inhottaa, se tempaa mukaansa. Itse ainakin tunsin eräässä kohdassa hyvin elävästi päähenkilön tuskan ja sitä seuranneen turtuuden. Kello tosin oli sitä lukiessani ties mitä, mutta silti hyvä kohta.

Taide on oikein miellyttävää, ja piirrosjälki muistuttaa enemmän lyijykynää kuin mustetta.

Teemastaan huolimatta sarja ei ole mitään pehmopornoilua vaan kunnollinen tarina. Tapahtumat sijoittuvat poikkeuksellisesti pääasiassa middle schooliin eivätkä high schooliin, mitä ei kyllä oikeastaan huomaa niin piirrosten kuin juonenkaan suhteen.

Old Boy

2009-10-23T02:26:00.000+03:00

Luin tänään Old Boy mangan. Olen aijemmin katsonut vastaavan leffan, ja pidin siitä enemmän. Molemmat ovat hyvin pääpiirteiltään samanlaisia, mutta muuten hyvin erilaisia. Leffa oli tietysti mangaa paljon suppeampi, jo pelkästää pituutensa vuoksi (2 tuntia vs. 8 kirjaa), mikä ei sekään ole yksiselitteisen huono asia, kun manga tuntuu rönsyilevän ja venyvän jatkuvasti. Tämä toki sellaisen lukijan näkökulmasta, joka on katsonut aijemmin sen tiiviimmän version.

Jos aikoo jostain syystä sekä lukea että katsoa Old Boyn suosittelen aloittamaan mangasta, ja katsomaan vasta sitten leffan, ja niin tehdessään muistamaan, että kyse on aivan eri teoksesta.

Kevyitä spoilereita:

Loppuratkaisut ovat aivan erit, ja koska olin katsonut leffan ensin, tuntui kuin mangasta olisi puuttunut jotain. Toki manga on varmaan tässäkin tapauksesssa alkuperäinen tai ainakin lähempänä sitä, ja leffaan on vaan keksitty iskevämpi ja konkreettisempi ratkaisu, joka tosin muuttaa juonen luonteen täysin. Jos olisin lukenut mangan ensin ja katsonut vasta sitten leffan olisin varmaan suhtautunut sen eroihin paljon kriittisemmin.

Raskaampia spoilereita:

Mangassa jää vieläpä auki yksi melko oleennainen osa, eikä jatkosta ole tietoa, joten se jäänee spekulaation varaan, mikä on tavallaan aika siisti juttu. Se olisi vielä siistimpi, jollei se tuntuisi jälkeen päin siltä, että se on laitettu siihen tahallaan vain mietityttämään lukijaa, koska sillä ei oikeastaan ehdi olla minkäänlaista roolia itse juonessa. Leffassa kyseinen osa on tavallaan integroitu loppuratkaisuun tai jätetty pois.

Tähän mennessä on varmaan käynyt selväksi, etten pahemmin tee juonitiivistelmiä. Miksi tekisin, onhan niitä jo netti pullollaan. Teen vaan tällaista kommentointia, joista saa paremmin selvää, jos on jo lukenut tai katsonut kyseisen teoksen. En myöskään jaa arvosanoja, kommenteistani saa ihan itse päätellä kiinnostaako.

Minulta toki saa kysyä tarkempia piirteitä ja mielipiteitä kommenteissa, ja vastaan niihin mielelläni.

Yubisaki Milk Tea

2009-10-22T00:32:00.000+03:00

Yubisaki Milk Tea on vaan niin kiva. Siitä tulee mukavan lämmin fiilis. Tykkään muutenkin kaikista tabukokoelmista, vaikka tämä nyt ei mitään hardcore kamaa olekaan.

Olen kolmannen kirjan alussa tätä kirjoittaessani. Luin tätä ensimmäisen kerran joskus kauan sitten, kun sitä oli ilmestynyt vain nelisen kirjaa. On pysynyt mielessä. Yhteensä 7 kirjaa on nyt ilmestynyt, ja sarja on hiatuksessa... Niin tyypillistä. Kerrankin manga, josta pidän niin paljon, että voisin OIKEASTI ostaa sen, ja se menee tauolle.

Seuraavana päivänä:
Baka-Updates - miksi valehtelet minulle näin. En tiedä onko manga Japanissa hiatuksessa seitsemännessä kirjassa, mutta ainakin mangafox on saanut käpälänsä kahdeksanteen kirjaan. Yleensä Baka-Updatesissa on hyvin ajantasaista tietoa.

No mutta enivei, olen iloinen, että sain lukea kahdeksenteen kirjaan asti. Hommat menee vaan tabummaksi, ja minä tykkään.Yubisaki Milk Tea on todella erilainen manga. Ei niinkään aihepiiriltään - koululaiselämä, romanssi ja ristiinpukeutuminen, eivät ole millään mittapuulla kovin mullistavia piirteitä mangassa. Kyse on siitä, miten kaikki on toteutettu aina taiteesta juonen kuljetukseen.

Yubisaki Milk Tean hahmoilla on harvinaista persoonallisuutta, mitä ei yleensä mangassa näe. Hahmot eivät istu mihinkään arkkityyppiin. Pelkkä määrätietoinen erilaisuus riittää yleensä kyllästyneissä silmissäni erottamaan hahmon mangan harmaasta massasta, mutta nämä ovat oikeasti hyviä ja inhimillisiä eivätkä vaan outoja.

Teen varmaan joskus pikapuolin listaa manga- ja anime-sarjoista, ja miksei leffoista, kirjoista sekä muistakin teoksista, jotka kaipaisivat mielestäni enemmän huomiota.

Bleach 192-

2009-10-21T13:58:00.000+03:00

Ja näin syntyy uusi fanservicehahmo. En varsinaisesti yllättynyt, koska netti on pullollaan siitä kuvia. Olisin vaan toivonut sillä olevan enemmän luonnetta kuin F-kuppien täytteeksi. Enkä voi uskoa, että sen ääni ei vaihtunut transformaation yhteydessä.

Näillä Bleachin hahmoilla on kaikilla aivan massiivinen defense. Vaikka ois miten ylivoimainen vastustaja, siltä voi ottaa aina monta tusinaa iskuja vaikka suoraan kasvoihin ja nousta pystyyn "Mada mada da!" Tämän kertainen "in the meantime" tappelu on aivan naurettava. Sitä pätkitään jatkuvasti "hauskuutuksilla" ja oikeastaan aivan kaikella mahdollisella, ja silti joku on ilmeisesti ajatellut, että se pitäisi ottaa väillä tosissaan, mikä on aivan käsittämätöntä.

Ichigon bankaista on tullut ihan läppä. Ei se enää muuta käytäkkään ja silti se ei pärjää kellekään. Sen ei edes tarvis olla bankai vaan joku uusi zanbakutou. Sillon bankai vois olla jotain siistimpää, ja siinä hollow-naamarissakin olisi jotain pointtia. Nyt Ichigo olisi tasoissa bankailla ja naamarilla vastaan jotain tyyppiä, joka sitte ottaa turpaan Kenpachilta, jolla ei oo ees kunnollista zanbakutouta.

No ainaki pelleily loppui viimein, ja homma etenee ties kuinka pitkästä aikaa.

Kunnes taas tulee fillereitä 204-214, ja koska kovalevytila ei ole ilmaista, skippaan kyseisen fillerin kokonaan. 215 jatkuu aina 226 asti, jonka jälkeen tulee taas fillereitä hamaan tulevaisuuteen.

Bleach 190-191

2009-10-21T01:53:00.002+03:00

Joo-o. Siihen se filleriputki tältä erää päättyikin. Aika rohkea päätös oli survoa story arkin väliin läjä fillereitä, ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Ainakin animaation taso pomppas heti, kirjotuksesta en oikeen tiiä. Vähän ontuu, mutta toimii. Toimis paremmin ilman noita kahta koomista kevennystä, jotka rikkovat tunnelmaa ja logiikkaa jatkuvasti. Olin vielä jokin aika sitten aivan saletti, että tämän episodin sivuhahmot ovat jotain fillerimateriaalia, mutta ei kai sitten, kun ne vieläkin häärävät ärsyttämässä.

Tuntu vaan niin epäloogiselta, ku Ichigo käyttäytyy aika tylysti kavereitaan kohtaa, mutta tosta yhestä koomisesta kevennyksestä se huolehtii koko ajan, että *gasp* OLETKO KUNNOSSA~?! Niiiin monta kohtausta, jossa toi vaan killuu taustalla, olisi voinu leikata pois, ja juonesta ois saanu paljon, jos ei synkemmän niin ainakin, eheämmän. En halua uskoa, että se on olemassa, kun se on niin ärsyttävä, mutta sitten välillä taas mukavan erikoinen, molemmista kiitos kuuluu aika pitkälti ääninäyttelijälle.

Särkylääkkeet alkavat vaikuttaa.

Bleach 144-189

2009-10-21T00:44:00.001+03:00

Tiedoksenne: Jos tällä blogilla olisi joku taso jota ylläpitää, en varmasti julkaisisi tätä tekstiä. Sisältää vain turhaa ragetusta. Ei kannata lukea.

Katsoin Bleachia uskollisesti joka viikko aina Soul Society episodin loppuun, mutta sitten alkoivat fillerit, ja kuten Narutosta olin aikaisemmin jo oppinut, ei niitä kannata jäädä katsomaan. Nyt fillerit ovat hyvän aikaa sitten loppuneet, ja ajattelin palailla sarjan pariin.

Mutta mitä näenkään; Bleach on muuttunut paskaksi. Animaatio on paikoin niin huonoa, ettei se edes naurata. Hahmot näyttävät vain harvoin itseltään, kaikki liike on kömpelöä ja vailla momenttia, freimejäkin on surkean vähän. Ennen tyyliin sopivat musiikit ovat muuttuneet kalpeiksi remikseiksi, ja soppaan on heitetty suorastaan ärsyttäviä ja kliseisiä biisejä. Juoni oli hetken aikaa jossain välissä kiinnostava, mutta sekin fillereillä tilkitty episodi loppuin ennen, kun siitä oli saanut mitään irti, ja vaihtui abysmaaliseen prinsessansuojelufilleriin. Siinä on yksi plot twisti, joka sekin paljastui loppujen lopuksi olevan mallia "voi ei, koko elämäni olin ymmärtänyt kaiken aivan väärin, olen pahoillani." Kaiken kruunaa se, että episodia varten julistettu uusi päähenkilö polttaa itsensä tuhkaksi, koska hänellä on Kunnia(tm). Mikä on oikeastaan vaan hyvä, että hänelle ei tarvitse alkaa luoda keinotekoista roolia, kun oikea juoni alkaa.

Ennen taistelut olivat koko sarjan suola, niistä huokui voimaa, kun nyt tarvitaan AINA joku pitämään katsojaa ajan tasalla "hänen reiatsunsa kasvaa", "hän ei ole samanlainen kuin äsken", "se on yli yhdeksäntuhatta." Järjen puute on pahentunut entisestään: joku saattaa huutaa seuraavan liikkensä nimen ja suorittaa sen, jolloin uhri ehtii ajatella "voi ei, en pysty väistämään sitä", muistella muutaman vuosikymmenen edestä menneitä, huuttaa ääneen MOURUA! NEKOMARU! BANKAI!, poseerata ja vielä tehdä vastaiskun, joka pysäyttää ennen niin vastustamattoman tekniikan, vaikkei äsken mukamas pystynyt edes väistämään sitä siitä huolimatta, että oli hetkeä aikaisemmin teleporttaillu pitkin huonetta. Se syö uskottavuutta.

Anteeksi vaan, että valitan jostain näin turhasta, mutta minulla on päänsärky ja yritän katsoa Bleachiä, koska minulle sanottiin, että se on NYKYÄÄN taas hyvä, ja siihen on vielä nelisen kymmentä jaksoa matkaa...

Kaippa tämä tästä paranee. Ei se ainakaan paljon huonommaksi voi mennä.

Touka Gettan

2009-10-18T23:04:00.000+03:00

Aloin viikonlopun viime hetkillä katsoa Touka Gettan -animea päättäväisin mielin alusta. Olen ennen katsonut niinkin pitkälle kuin viidenteen tai kuudenteen jaksoon asti, mutta sitten se on jäänyt kesken. Touka Gettan perustuu visual novelliin, joten sen juoni on oletettavasti keskivertoa parempi.

Syystä tai toisesta animen tekijät ovat päättäneet laittaa jaksot kronologisesti käänteiseen järjestykseen, mistä voi oikein käytettynä syntyä jotain hienoa (kuten Memento), mutta jokin viestii minulle, että tässä tapauksessa se on vain kikka, joka ei ole millään tavalla perusteltu tai pohjustettu. Voisin katsoa jaksot kronologisesti oikeassa järjestyksessä, mutta se sotii vähän periaatettani vastaan - jos jokin on jotenkin tehty se on myös tarkoitettu nautittavaksi sellaisenaan. Toisaalta skippasin kyllä huolella Naruton filleritkin, eikä juoni tässäkään tapauksessa ole animen tekijän oma.

Käänteisen aikajanan integroimattomuudesta sarjan toteutukseen viestii mm. se, että eräänkin kaksijaksoisen episodin jaksot on myös laitettu käänteiseen järjestykseen, eikä koko episodissa ole sellaisenaan mitään järkeä varsinkaan, kun se muistuttaa lähinnä filleriä. Sen olisi minusta voinut jättää kokonaan pois tai siitä olisi voinut tehdä parhaat palat tiivistelmän, jotta se mahtuisi kokonaisuudessaan yhteen jaksoon. Tällaisenaan episodin jälkimmäinen (kronologisesti ensimmäinen) jakso on lähes turha.

Episodimaisuus ei muutenkaan sovi tällaiseen juonenkuljetukseen, jossa idean ainakin soisi olevan koko ajan täydentyvä kokonaisuus. Toisaalta lähes mielivaltaisista kohdista pätkityt jaksotkaan eivät sovi formaattiin, koska niiden aluilla ja lopuilla ei ole mitään konkreettista merkitystä. Nykyisellään juonen huipennuksen voi ymmärtää melko täydellisesti, kun on katsonut 4 ensimmäistä jaksoa ja sitten taas ensimmäisen jakson, eikä sen niin pitäisi mennä.

Jos aikajanan haluaa sotkea, kannattaisi ehkä ottaa mallia Haruhista, missä lähes jokainen episodi (kai yhtä lukuunottamatta) koostuu yhdestä jaksosta, ja täydentää silti kokonaisuutta. Eikä Haruhissa spoilita koko juonta ennakkoon ja huipennuskin pysyy lopussa. Tai sitten kannattaisi vaan antaa sen aikajanan olla, koska ilman ohjaajan vaivannäköä sen ronkeloiminen ei paranna katseluelämystä mitenkään.

Olen yrittänyt niellä Touka Gettania ennenkin tajuamatta, miksi se ruukaa jäädä kesken, vaikka siinä on paljon minua kiehtovia piirteitä. Nyt, kun asiaa on vähän analysoinut, tiedän miksi. Harmi sinäänsä, koska sarjassa ei ole muuten vikaa. Ensi kerralla katson jaksot Oikeassa järjestykessä... jahka kehitän dementian ja unohdan sarjan lopun, josta muuten pidin.

Serial Experiments Lain Layer:13

2009-10-17T16:59:00.000+03:00

Sen pituinen se. Tykkäsin taas.

Koska olin elättänyt niin suuria tunteita lopusta, se pääsi pettämään odotukset. Niin siinä vaan käy, kun jotain hypettää liian kauan, ei minkään asteinen loistavuus voi enää täyttää odotuksia. Oli se silti hyvä mutta harmi kuitenkin.

Alku oli sentään paljon parempi ja merkityksellisempi kuin muistin, joten ei hukkaan mennyt tämäkään katselukerta.

Serial Experiments Lain Layer:06

2009-10-17T13:31:00.000+03:00

Pakko tähän väliin puikata, että noi jaksojen alussa olevat jakson nimen lausumiset on aika huvittavia, jopa japanilaisella mittapuulla. Psyche -> [pushaak], Religion -> [riijoon] näin pari mainitakseni. Eivät ole viitsineet edes yrittää.

Tälläkin sarjalla on joku stondis englannille, kun jokainen asia, jota ei ole aivan ehdottoman tärkeä ymmärtää, on englanniksi. Eipä se silti haittaa, kun ei juoneen vaikuta. Ja juoni on tähän asti ollut aivan ekselenttiä. Toivoisin, että pystyisin nykyisellä ymmärtämykselläni, mutta vähemmällä spoilaantumisella katsomaan tämän. Kokemus voisi olla orgasminen.

SPOILEREITA

Varmaan Lainiakin vituttais, ku tulee uus prossusukupolvi markkinoille ja pitää alkaa purkaa tota tietokonevuorta. Oli miten iso läjä koneita klusterissa tahansa, parin vuoden sisällä sekin on vanhentunutta teknologiaa. Samaan aikaan mietityttää ja ei mietitytä, mistä se on saanu kaikki noi roinat.
Kaiken ton härpäkkeen keskellä oli ISDN-modeemi. :)

SPOILERIT LOPPUU

Miten tollasen spoileritekstin saisi kätevästi piilotettua ilman, että pitää kikkailla taustavärien kanssa? Olen erittäin tarkka spoilereiden kanssa. Mitä vähemmän tiedän sarjasta, jota katson, sen parempi. Siksi suojelen muitakin spoilereilta parhaani mukaan.

Serial Experiments Lain Layer:01

2009-10-17T02:37:00.000+03:00

Aloin viikonlopun kunniaksi katsoa Serial Experiments Lainia uudelleen. Olen elätellyt jo pidemmän aikaa pelkoa perseessä, että ko. sarjan loistavuus olikin vain kokemattomuutta ja ajan kultaamia muistoja, mutta ilokseni voin todeta ensimmäisen jakson perusteella, että Lain on parempi kuin muistin.

SPOILEREITA, VALTAVIA SPOILEREITA!

Ensinnäkin kuinka sarja voisi olla mitään muuta kuin loistava, jos se huipentuu siihen, että päähenkilö tajuaa olevansa internetin ulkopuolelle levinnyt virtuaalihahmo, ja poistaa itsensä aika-avaruudesta. (Vähän niin kuin Perhosvaikutuksessa.) Lisäksi joitain ärsyttäviä hahmoja on helpompi sietää, kun tietää, ettei heitä ole oikeasti olemassa. Tätä ajattelutapaa voisi soveltaa irlissäkin.

SPOILERIT, VALTAVAT SPOILERIT PÄÄTTYVÄT!

Selittelen lisää loppua kohden.

Loppusanat

2009-10-16T17:12:00.001+03:00

Tässä sitä nyt ollaan. Loin blogin. Ihan liian helpoksi tehty, tällanenhan voi kohta olla kellä vaan.

Yleisön pyynnöstä yleinen monologiointini siirtyy siis irkkikanavalta helpommin sivutettavaan muotoon.

Tänne tulen jatkossa höpisemään enimmäkseen mielipideasioita, joihin en tarvitse reaaliaikaista kannanottoa. (Kommentoida saa.) Aihealueita ovat todennäköisesti anime, manga, pelit, nettisarjikset, musiikki, tietotekniikka, kvanttifysiikka, filosofia ja oikeastaan kaikki mitä mieleen juolahtaa.
(EDIT: Vaikuttaisi siltä, että juttua tulee lähinnä animesta ja mangasta. Ehkä vielä joskus peleistä, kun jaksan niitäkin harrastaa. Loput aiheista tulee käytyä keskusteluina irkissä.)

Jos vielä vanhasta tottumuksesta alan saarnata irkissä, saatan pasteta nekin löpinät tänne.

Kthxbye.