keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Filleri

Olen pahasti jäämässä tammikuun quotasta, joten Raattis ylpeänä esittää: Monoblogin ensimmäinen FILLERI!

Onkin jo varmaan käynyt ilmi Bleach-rähinöissäni, kuinka vihaan fillereitä, jos ei ole mitään kerrottavaa, eikö voisi vaan pitää paussia, ja käyttää rahansa ja aikansa johonkin fiksumpaan. Ei varmaan, koska joihinkinhan on fillerienkin uppoavat.

Olen lopettanut Naruton, Bleachin ja One Piecen katsomisen fillereiden takia. Nykyään ne sitten ovatkin liian naïveja (kattokaa hieno ï) makuuni. Najveista animeista puheen ollen Darker Than Black oli loppujen lopuksi aika lapsellinen. Tyylikäs muiden shounen sarjojen joukossa, mutta olen jo itse seinen iässä.

Eräs toinen hypeen kuollut sarja on Eureka Seven; ei ole varmaan kohtuutonta odottaa jotain hienoa sarjalta, joka on vaikka minkä listan kärjessä ja josta puolet animemusicvideo.org:in videot on tehty. Alku olikin erittäin lupaava (no joo, olen katsonut sitä vasta 4 jaksoa), mutta yksi ainoa yksityiskohta murskasi koko versoavan uskottavuuden: "me emme liftaa rahasta." Eikä mitään selitystä. Tiedoksi jollekin muulle, joka ei ole katsonut Eureka Seveniä: liftauksella ei ole tekemistä peukalokyydin kanssa, vaan tarkoittaa Eurekan ilmalautailua.

Tarinamme sankaria (Naruto erivärisellä tukalla) ei tule toimeen COOLien tyyppien kanssa, koska kukaan ei puhu hänelle tai selitä mitään, vaikkei kukaan olekaan erityisen töykeä tai muutenkaan nauti hänen ahdingostaan. COOLille sakille tulee rahapula, ja pitäisi tienata jotenkin. Naruto ehdottaa osallistumista lift-kisaan, mutta kaikki vaan ohittavat hänen kommenttinsa, ja päättävät salakuljettaa sisäelimiä liftaavilla mechoillaan. Jakson päätteeksi, joku viimein avaa suunsa, ja kertoo Narutolle, että  "me emme liftaa rahasta."

Tämä on niin korni yritys nostaa joukon COOLeutta, että sarjan katsominen jäi minulta siihen. Siis juurihan he liftasivat isoilla robooteillaan ansaitakseen rahaa. Ja koko sakki on suunnilleen maailman mestaruustasoa liftauksessa, mutta ei "me emme liftaa rahasta." Olisi vaikka sanonut, että emme me voi mennä niin julkiselle paikalle, koska me salakuljetamme sisäelimiä työksemme.

Asiasta kukkaruukkuun: (fillerit ruukaavat olla hyvin johdonmukaisia) Vietin tässä äskettäin pitkää viikonloppua kotona, kun elämääni kyllästyneenä päätin, että nyt haluan katsoa jotain oikein rankkaa ja masentavaa, joten kaivoin esiin Texhnolyzen ja ensimmäinen jakso oli NIIIN hyvä ja fiilikseen sopiva, hekumoin siitä jo ircissäkin. Aivan loistavaa tunnelmaa, ensimmäiset jakson harvoista sanoista kohdassa 11:30, mistään ei saa mitään selvää. Miksen ollut katsonut tätä aikaisemmin, varmaan siksi, että se on liian masentava ja rankka, ja olen yrittänyt katsoa sitä Naruton, FMA:n ja One Piecen jälkeen.

Sitten iskin pyörimään toisen jakson. Ensimmäiset sanat minuutin sisällä alkumusiikin lopusta, animaation taso laskenut, ohjaajalle annettu potkut, kaikki selitetään kädestäpitäen, toinen vain(*) kahdesta päähenkilöstä angstaa koko jakson menetettyä kättänsä ja jalkaansa Jep... Tämähän se syy olikin. Jakson lopussa hullutiedenainen tulee tarjoamaan emo-sankarillemme *GASP* Texhnolyze-implantteja.  EI hienon sarjan nimi saa olla jotain noin konkreettista (Eureka Sevenkin kompastui tähän), puhumattamaan, että x-kirjain jo yksistään tekee nimestä kornin.

*) Kunnollisessa maximum complexity sarjassa on ainakin puolitusinaa päähenkilöä, joiden kuolleisuusprosentti sarjan lopussa on suoraan verrannollinen sarjan hyvyyteen... MAI-HIME! >:-C Mutta siitä joku toinen kerta.

Kommentteihinkin saa filleröidä.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kara no Kyoukai

En koe olevani kykeneväin arvostelemaan Kara no Kyoukaita. Siitä huolimatta se ansaitsee oman postauksensa.

Ehkä joskus vielä pystyn kirjoittamaan siitä kriittisesti, mutta en nyt, kun juuri olen katsonut viimeisen jakson.

Arvostelun kirjoittaminen itsessään vaatii, että arvostelun kohdetta on voitava katsoa objektiivisesti ja hieman yläviistosta. Tarkoittaen sitä, että tiivistäessäni jonkun teoksen muutamaan kappaleelliseen sanoja, joudun suhtautumaan siihen jokseenkin ylimielisesti. Kara no Kyoukai on ehkä tähän mennessä ainoa kokemani teos, joka tuntuu kuin se olisi liian hyvä ihmisen tekemäksi.

Voin vain turista faktoja: Animaatio on kauneinta näkemääni, ääninäyttely on loistavaa, musiikit ovat jotain taivaallista. Juonesta, kerronnasta ja yleensäkin tyylistä jokainen saa itse kyhätä mielipiteensä. Olen varma, että kaikki eivät pidä Kara no Kyoukain monimutkaisuudesta ja sekavuudesta, mutta itse koen sen positiivisena seikkana, koska tällöin ei ainakaan saa kuvaa, että tekijät aliarvioisivat katsojaa.

En voi kutsua Kara no Kyoukaita täydelliseksi animeksi, koska se poikkeaa valtavirrasta niin suunnattomasti. Tekee pahaa edes ajatella sitä ja esimerkiksi Full Metal Alchemistia rinnakkain. Enkä nyt mollaa FMA:ta, se on loistava, mutta se on myös helposti ymmärrettävä ja konkreettinen kuin lasten ohjelma. Kun taas Kara no Kyoukai on taiteellinen, abstrakti ja kaunis.

Pakko olla kiitollinen Japanin otakuille, koska ilman heitä, tällaisella animella ei olisi maksavaa yleisöä.

Mainittakoon vielä, että Kara no Kyoukai on seitsimänosainen leffasarja, jonka osien pituudet vaihtelevat kolmesta vartista kahteen tuntiin.